fbq
Kotimaa
14.10.2022 20:29
Teksti: Henryk Björkström|Kuvat: Timo Korhonen
Sergey Hilman
Marko Björsin rakkaudesta kilvoitellut Sergey Hilman on törsännyt jo 20 000 euroa plastiikkakirurgiaan - säntää taas veitsen alle: "Makaan altaalla pää paketissa"
Kotimaa
14.10.2022 20:29
Teksti: Henryk Björkström|Kuvat: Timo Korhonen

Tosi-tv-julkkis Sergey Hilmanille, 27, tehdään pian Turkissa kolmas hiustensiirto-operaatio. Syy tähän on ilmiselvä.

- Vuoden päästä haluan olla kuin Tähkäpää, unelmahiusrajaansa tavoitteleva Sergey täräyttää.

Vaihtoehtoiset tavat kasvattaa tukkaa on jo kokeiltu aina seerumeista hiuspohjan rasvoihin. 

- En ole huomannut valitettavasti suuria muutoksia tilanteeseen, joten koen hiustensiirron olevan ainoa vaihtoehto.

Sergey Hilman
- Haluan auttaa muita ihmisiä, jotka painivat epävarmuuksien kanssa ja haluavat tehdä vastaavanlaisia operaatioita, Sergey selventää.

Kymppitonneja kauneuteen

Lähtötilannettaan Sergey luonnehtii traagiseksi, sillä hän on halunnut jo vuosia pienemmän otsan. Hän kävi ensiksi otsanpienennysleikkauksessa, jonka piti riittää.

- Mutta ei riittänyt. Minulle jäi iso arpi, joka jouduttiin poistamaan, ja haavani tulehtuivat. Olisin toivonut tekeväni paremman taustatutkimuksen. Sitä seuranneet kaksi hiustensiirtoa on mennyt hyvin.

- Oli itsestään selvää, että tulen tekemään vielä kolmannen ja viimeisen hiustensiirron. Pääni eteen on tehty töitä ja käytetty rahaa.

Sergey on aiemmin paljastanut Cheers To Ugly Me -podcastissaan, että on käyttänyt jo reilut 20 000 euroa leikkauksiinsa.

Lue myös: Tv-tähti Sergey Hilman teloi päänsä ja peittyi vereen: Kerttu Rissasen rakas riensi apuun - ”Kalloja saa uusia, paitoja ei”

Sergey Hilman
Hiustensiirtoa edeltävä puudutus on Sergeystä pitkää ja tuskallista, mutta hän aikoo pyytää itselleen tehokkaita kipulääkkeitä ennen operaatiota.

Pelkäsi tuomitsemista

Miesten ulkonäköpaineet ovat Sergeystä vaiettu asia. Hän haluaa poistaa leikkaukseen liittyviä ennakkoluuloja, mutta myös harhaluuloja.

- Moni kärsii hiljaa hiustenlähdöstä, sekä siihen liittyvästä epävarmuudesta. Kenenkään ei tarvitse tehdä mitään omalle hiusrajalleen, mutta on hyvä tietää, että ongelma on helposti korjattavissa. 

- Olen aiemmin salannut tekemäni hiustensiirrot, koska pelkäsin, että minut tuomitaan. Nykyään minulla ei ole mitään menetettävää, joten kerron kaikesta avoimesti.

Lue myös: Rakkauden seikkailu -Sergey tyrmää huhut: Jättäkää tissini rauhaan!

Tuskallinen puudutus

Takaraivosta otsalle siirretyt hiukset eivät kasva heti, vaan tippuvat ensin pois. Leikkauksen lopputulokset ovat nähtävissä vasta vuoden päästä, kun hiukset ovat kasvaneet uudelleen. 

Itse toimenpide ei tunnu miltään, mutta puudutus tuntuu Sergeyn mukaan helvetilliseltä.

- Pitkällä, paksulla neulalla pistellään kymmeniä kertoja puudutusainetta ympäri arkaa päänahkaa. Tasolla 1-10 se sattuu 11 verran.

- Mutta se viiden minuutin kärsimys on todellakin sen arvoista. Ja kaupan päälle saa loman ulkomailla. Tulen olemaan Turkin auringon alla lääkärien valvonnassa kymmenen päivää, ja makaan altaalla pää paketissa, Sergey iloitsee.

Sergey Hilman
Kasvojen rasvansiirto, yläkasvojenkohotus, pistoshoidot... Sergeyllä nämä ovat tuttuja juttuja, mutta tuleva hiustensiirto saa hänestä luvan olla viimeinen kerta kirurgin veitsen alla.

Viimeinen kauneusoperaatio

Operaatiota seuraava oikeanlainen, huolellinen jälkihoito on äärimmäisen tärkeää. Pahimmassa tapauksessa tulokset voi tärvellä, jos esimerkiksi raapii päänahkaansa. Hiustensiirron jälkeen on nukuttava pystyasennossa pari viikkoa toimenpiteen jälkeen. Tämä ei ole monen tyynyt kanssa nukkuvalle Sergeylle vaikeaa.

- Mutta jos joskus menisin brazialian butt liftiin, vatsalla nukkuminen olisi kamala ongelma! hän parahtaa.

Komplikaatioita tähti ei pelkää.

- Lähden todella turvallisin mielin matkaan, koska klinikalla huolehditaan erittäin perusteellisesti sekä hoidosta että asiakkaalle annettavista hoito-ohjeista.

Tosi-tv-tähti sanoo, ettei tulevia leikkauksia ole suunnitteilla.

- Toivon tämän jäävän viimeisekseni. Ettei minun tarvitsisi enää käydä missään. Haaveilen saavani hiusrajan, josta olen aina unelmoinut. Moni ei ehkä tätä ymmärrä, mutta ei tarvitsekaan. Toivon, että voin vuoden päästä näyttää koko otsani maailmalle. Otsan, jota olen viimeiset 27 vuotta piilotellut.

Sergey Hilman ja Henny Harjusola
Kauneusvaikuttaja Henny Harjusola kertoo Sergeylle istanbulilaisklinikalla, miten homma toimii. Sergeyn operaation hinnaksi tulee iMed-nimisellä klinikalla noin 2500 euroa sisältäen toimenpiteen, majoitukset, kyyditykset, ruuat ja jälkihoidon. Seiska tulee seuraamaan Sergeyn matkan käänteitä loppuun saakka.

Hennystä leikkauskummi

Julkkis ei ole itse käynyt kyseisellä klinikalla, mutta hänen ystävälleen, kauneusguru Henny Harjusolalle, paikka on tuttu.

- Olen tehnyt jälleen taustatyöni perusteellisesti. Hennylle tehtiin samalla klinikalla sama toimenpide, ja tulokset puhuvat puolestaan. Vastaavan toimenpiteen voi saada muualta paljon halvemmalla, mutta jälki ei ole yhtä hyvää.

Hennystä on tulossa jo varsinainen leikkauskummi, sillä hän lähtee Sergeyn matkaseuraksi hiustensiirtoon. Aiemmin Henny oli tv-kaunotar Ella Toivaisen tukena rintaleikkauksessa.

Lue myös: Silikonirinnat hankkinut tosi-tv-tähti Ella Toivainen Seiskan bikinikuvauksissa: ”Ulkoilutan kaksosia”

Arkistohaastattelu: Sergey kertoo elämästään Seiskalle.

Tilaa Seiskan uutiskirje! »