Maria Veitola harvinaisessa yhteiskuvassa äitinsä kanssa: "Tuntuu hyvältä ja turvalliselta, kun äiti on lähellä"

Juontaja ja julkkistoimittaja Maria Veitola, 49, puhuu avoimesti vaikeistakin asioista julkisuudessa.
Videolla Maria Veitola kertoo, koska viimeksi on nauranut, itkenyt ja hävennyt jotain:
Maria julkaisi Instagram-sivullaan harvinaisen yhteiskuvan äitinsä kanssa. Sydäntä lämmittävässä otoksessa he poseeraavat kasvonaamiot kasvoillaan ja papiljotit hiuksissaan. Kuvan on ottanut Marian Taisto-poika.
Julkaisun toisessa kuvassa Marian äiti ja Taisto poseeraavat yhdessä. Marian mukaan he ovat hyvin läheisiä.
- Äitini on ollut aina minulle tärkeä ja rakas ihminen. Kun Taisto syntyi 10 vuotta sitten, äidin merkitys elämässäni vain kasvoi, hän kirjoittaa.
Marian vanhemmat ovat asuneet eri paikkakunnalla, joten hän ei ole saanut arjessa apua pojan isovanhemmilta.
- Kun tarvitsimme Taiston ensimmäisinä vuosina lapsenhoitoapua, piti lapsi viedä junalla Imatralle tai kysyä apua ystäviltä. Äiti oli Taiston ensimmäiset neljä vuotta tiiviisti kiinni Imatralla sairaan isäni hoitamisessa, Maria kertaa.
Hän onkin tuttujen sijaan palkannut tuntemattomia lastenhoitajia Taiston lapsuudessa.
- Vannon, ettei ole yksinkertaista päästää vierasta ihmistä kotiin huolehtimaan rakkaimmasta, eli omasta lapsesta. Oli pakko luottaa.
Joskus luottamus on myös petetty.
- Kun Taisto oli parivuotias, huomasin muuton yhteydessä, että kultakoruni oli viety korurasiasta. Olimme joutuneet turvautumaan lukuisiin tuntemattomiin lapsenhoitajiin, koska tuttuja ei ollut saatavilla.
Maria Veitola poseeraa ihmisen kokoisena voileipänä - kuva hämmentää
Maria suunnitteli Syöpäsäätiön vuoden 2022 Roosa nauhan. Marian isä kuoli huonoennusteiseen haimasyöpään kuusi vuotta sitten.
- Kun isä kuoli, äiti hankki pienen kakkosasunnon läheltämme. Koronavuosia lukuunottamatta hän on isän kuoleman jälkeen viettänyt paljon aikaa meillä. Äiti on korvaamaton apu sekä lapsenhoidossa, että kotitöissä. Tuntuu hyvältä ja turvalliselta, kun äiti on lähellä, hän kirjoittaa sydämellisesti.
Maria kiittää äitiään kaikesta avusta, sillä sen myötä hän on pystynyt panostamaan uraansa.
- Äitini tuella ja konkreettisella arjen avulla on siis suora yhteys siihen, miten elämässäni muuten pärjään.
- Kiitos rakas äiti murunen ja hyvää isovanhempien päivää kaikille isovanhemmille.
Maria Veitola julkaisi intiimin imetyskuvan kymmenen vuoden takaa
Maria on puhunut Roosa nauha -keräyksen myötä paljon isästään. Läheisen kuoleman kohtaaminen on myös muuttanut hänen oman suhtautumisensa elämään.

- Kuolema voi kohdata milloin vain. Kun sen tiedostaa joka päivä, ainakin se auttaa minua elämään omannäköistä elämää. En piittaa muiden arvosteluista tai mielipiteistä. Tämä on minun elämäni, ja teen niitä valintoja, joita haluan, Maria pohti Seiskalle.
Maria Veitola menetti isänsä syövälle: Mietin kuolemaa päivittäin