Maria Veitola menetti isänsä syövälle: Mietin kuolemaa päivittäin

Juontaja Maria Veitola, 49, suunnitteli vuoden 2022 Roosa nauhan. Syöpäsäätiön kampanjan tämän vuoden teemana on huonoennusteiset syövät, jotka johtavat lähes aina kuolemaan.
Marian isä kuoli huonoennusteiseen syöpään kuusi vuotta sitten. Haimasyöpädiagnoosi oli isälle ja läheisille musertava, sillä toivoa parantumisesta ei ollut.
Maria Veitola avoimena isänsä syövästä: ”Diagnoosi oli musertava”
Maria koki isän kuoleman jälkeen todella kivuliasta ja tuskaista surua, jonka keskellä hän ajatteli, ettei elämään tulisi enää valoa.
Ihmiset toitottivat ajan parantavasta vaikutuksesta. Nyt Maria jo tietää, että aika on vienyt surulta suurimman terän pois.
– Mietin isää joka päivä, ja minulla on häntä ikävä. Hän on sydämessäni koko ajan. Suren hänen kuolemaansa ja kohtaloaan. Sitä, että hänen elämänsä jäi kesken. Tämä herkistää minut. Mutta suru ei ole samanlaista kuin aluksi. Enää ei tunnu, että en selviäisi, Maria luonnehtii.

"Isän muistolle" - Maria Veitolan päivitys sai Linda Lampeniuksen liikuttumaan
Kuolema on Marian mielessä joka päivä. Hän on tehnyt siitä voimavaran itselleen.
– Läheisen kuolema konkretisoi elämän rajallisuuden tosi hyvin. Surun ainoa lahja on, että se muistuttaa meitä siitä, että jokaisella on vain yksi elämä. Emme tiedä, milloin se kenenkin kohdalla päättyy, Maria sanoo.
– Kuolema voi kohdata milloin vain. Kun sen tiedostaa joka päivä, ainakin se auttaa minua elämään omannäköistä elämää. En piittaa muiden arvosteluista tai mielipiteistä. Tämä on minun elämäni, ja teen niitä valintoja, joita haluan, Maria summaa.
TILAA SEISKA TÄSTÄ!