Maria Nordinin erikoiset vauvakutsut - tämä on äidin siunausseremonia

Kiistanalaisista metodeistaan tunnettu hyvinvointivalmentaja Maria Nordin, 38, synnyttää pian neljännen lapsensa.
Odotuksen hurmoksessa Marialle järjestettiin hieman normaalista poikkeavat vauvakutsut. Kyseessä on Marian ennenkin kokema mother's blessing -seremonia, eli äidin siunausseremonia.
Hyvinvointiguru julkaisi Instagram-sivullaan hehkeän kuvasarjan, jossa esittelee hemmottelupäivän ohjelmanumeroita. Suuressa osassa seremoniallisuuksia on ollut hieronta, jota Maria on vastaanottanut monikäsiversiona niin levälleen avatuille raajoilleen kuin päähänsäkin.
Maria Nordin kertoo geriatrisesta raskaudestaan: ”Iäkkäiden ihmisten hoitoon erikoistunutta”
Instagram-tarinoiden perusteella päivään on sisältynyt lisäksi herkuttelua, jalkakylpy ja voimalausemeditaatiota.
- Kynttilät sytytettiin vuorotellen ja samalla toivotettiin jokainen äidille jotain voimaannuttavaa ja tärkeää tulevaan synnytykseen. Ihana ja niin herkkä hetki! kutsuille osallistunut vieras kirjoittaa.
Tulevalle äidille on viety ihania lahjoja, kuten "pullollinen rakkautta roll on -muodossa".
- Eteerisiä öljyjä intuitiolla sekoitettuna, vieras selventää.
Raskaana oleva Maria Nordin hämmensi hienostokadulla - paparazzikuvat
Marialle siunattu päivä on ollut unohtumaton.
- Vilpitön kiitos. Mitä hemmottelua keholle, mielelle ja sielulle. Kiitos kaikki rakkaat ystävät mun elämässä, hän kirjoittaa Instagram-julkaisun alle.
Maria on selventänyt blogissaan vuonna 2018, mitä siunausseremonia käytännössä tarkoittaa. Hän kertoo sen olevan ei-kaupallinen versio perinteisistä vauvakutsuista.
- Materian sijaan tärkeämpää on kannustaa ja siunata äitiä. Vauvatavaroiden ja vaippakakkujen sijaan mama blessing -juhliin tuodaan rakkautta, hyviä ajatuksia ja energiaa, ja jos jotain välttämättä haluaa, niin jotain ruokaa, Maria kirjoittaa.
- Mama blessing -juhla on saanut vaikutteita eri kulttuurien siirtymäriiteistä. Alkuperäiskansoilla on ollut ja jossain on vieläkin tapana pitää juhlia erilaisten elämänvaiheiden taitekohdissa. Yksi sellainen taitekohta on, kun nainen saa ensimmäisen lapsensa ja tulee äidiksi. Silloin on tapana että kylän tai yhteisön naiset kokoontuvat ja harjoittavat erilaisia rituaaleja ja siunaavat näin tulevan äidin uuteen elämään, hän valottaa.
Vuoden 2018 siunausseremoniaan kuului Marialla esimerkiksi synnytystanssi, johon kuuluva lantion vatkaus valmistaa synnytykseen.
Marian ja puoliso Reino Nordinin vauvan laskettu aika on kesällä. Pariskunnalla on ennestään kolme lasta. Reinolla on lisäksi yksi lapsi edellisestä suhteestaan.
Maria Nordin odottaa lasta: "Syksyllä joku laskeutui minuun"