Marco Bjurström yllättää tangotuomarina – tältä suosikkijuontaja näyttää nykyään

Marco Bjurström, 55, on tangotuomarina ensimmäistä kertaa.
– Minulla on 35 vuoden kokemus tanssituomaroinnista. Kiinnitän huomiota laulajien läsnäoloon lavalla ja esiintymiseen. Taso on ollut ilahduttavan hyvä. Paiskin juhannukseen asti töitä, ja sitten lomailen, paitsi tietysti Seinäjoen finaalien aikaan, Marco kertoi Seiskalle Tangomarkkinoiden semifinaalissa.

Aki Samuli juhlii kesäkuussa sekä 40-vuotispäiväänsä että valmistumistaan eläintenhoitajaksi.
– Samalla julkaistaan kolmas albumini Sydämen voimaa sekä Oman elämänsä kuningas -kirjani. On siinä juhlaa kerrakseen, tangokuningas nauraa. Aki valittiin myös Tangokuninkaallisten yhdistyksen puheenjohtajaksi.
– Se on sydämen asiani, kuten maatilanikin pyörittäminen. Heinärahoja pitää isännän aina taikoa.

Hanna Hirvonen, 40, eteni naisten finaaliin. Hän on ollut useita kertoja mukana tangoilla. Kajaanilainen Hanna on taksikuski jo kolmannessa polvessa.

– Ukkini oli taksiautoilija, ja isäkin ajoi taksia. Minulla on heti sunnuntaina yövuoro ratin takana, joten ei tässä passaa pahemmin juhlia, iloinen Hanna sanaili.
Raumalainen Lauri Ketonen, 39, valitteli väsymystään, sillä näyttelijänä työskentelevä Lauri veti aiemmin päivällä kaksi näytöstä UIT:n revyyssä. Finaalipaikka tangoilla ilahdutti.
– Lasin viiniä otan. Ja kylmän suihkun, kokenut lavatähti nauroi.

– Kollegat patistivat osallistumaan. Hakemusvideonkin tein viimeisenä päivänä Viking Linen hytissä laivakeikan jälkeen!
Pasi Ojala, 41, on Tangomarkkinoiden uusi toimitusjohtaja. Hän ei ota paineita.

– Uudistamme ja monipuolistamme tangojen tarjontaa. Matka on vasta alussa, eikä iso laiva käänny nopeasti. Vaikka nuorennamme sisältöä, perinteistä tangoa ei unohdeta, Pasi vakuuttaa.