Maija Vilkkumaa muistelee epävarmuuttaan hittilevystä: Itkin ja häpesin

Maija Vilkkumaa
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Maija Vilkkumaa, 48, kuuluu Suomen tunnetuimpiin artisteihin. Hän on julkaissut musiikkia 90-luvulta saakka, ja ansainnut uransa aikana lukuisia palkintoja työstään.

Maija julkaisi Instagram-sivullaan tunteellisen päivityksen, jossa muistelee legendaarisen, vuonna 2003 julkaistun Ei -albuminsa syntyä. Julkaisun kuva on vuodelta 2002, kun Maija teki musiikkia New Yorkissa. Hän on kuvassa vajaa 30-vuotias.

- Keväällä 2002 tein biisejä vaaleanpunaisessa huoneessa Brooklynin Greenpointissa. Oli ihanaa olla ulkomailla ja erityisesti rock’n’rollin pääkaupungissa. Siellä, missä jatkuvasti soi kaikenlainen musiikki, “cooliuden” vaatimus (jota en ole ikinä muutenkaan osannut täyttää) poistuu harteilta. Kappaleita syntyi paineettomasti, ei tietenkään helposti mutta kuitenkin ilman ahdistusta, hän muistelee.

Laulaja Maija Vilkkumaa neuvoo nuoria naisia: ”Vehkeet haltuun!” – kannustaa lähtemään musiikkialalle

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja kertoo ottaneensa Ei -hittikappaleeseen inspiraatiota poptähti Britney Spearsista sekä rock-legenda Alice Cooperista.

- Tein biisiin C-osan, joka kauhistutti minua. Biisi tuntui pop-biisiksi tematiikaltaan väärältä, mutta siinä oli sisäistä voimaa, hän avaa.

Maija muistelee matkustaneensa Manhattanilaiseen nettikahvilaan kirjoittamaan levy-yhtiönsä Warner Music Finlandin Pekka Ruuskalle, että oli keksinyt tulevalle levylle nimen "Ei".

- Nimi tuntui täydelliseltä: biisin kontekstissa se viittasi rajoituksiin ja kieltoihin, koko levyn nimenä taas uljaaseen itsemääräämisoikeuteen. Ei tarkoittaa ei.

Maija Vilkkumaa
Maija Vilkkumaa esiintymässä Karjurockissa kesällä 2021.

Maija Vilkkumaa avoimena erostaan Vain elämää -ohjelmassa: Kävin läpi julkista häpeää kymmenen vuotta!

Laulaja muistelee levystä saamaansa palautetta, joka tuntui tuolloin musertavalta.

Mainos
Mainos päättyy

- Ensimmäinen arvio, jonka levystä luin, oli Nöjesguiden-lehden murskakritiikki. Kriitikon mielestä albumi oli naurettava ja mitätön. Itkin kun luin arvion - häpesin, tietenkin, mutta vielä enemmän itkin sitä ettei kukaan maailmassa näköjään ymmärtänyt minua.

Yleisön mielipide oli kuitenkin toisenlainen.

- Mutta sitten tuli uusia päiviä ja kävikin ilmi, että moni ymmärsi. Ei on mun myydyin ja palkituin levy, saan siitä jatkuvasti palautetta edelleen, ja tänään se täyttää 19 vuotta. Onnea Ei! hän päättää muistelonsa.

Maijan musiikilla on ollut suuri vaikutus kanssamuusikoihin.

- Mä kuuntelin tätä ihan hirveesti, kun kirjoitin tekstejä ekalle soololevylle. Oon ottanut sieltä vaikka mitä fiilisvaikutteita! laulaja Laura Närhi kertoo kommenteissa.

- Ei susta huomaa-lauluun on taltioitu jotain todella erityistä ja suruisaa myös, laulaja Ellinoora fiilistelee.

Mainos
Mainos päättyy

Muusikko Maija Vilkkumaa sai erikoista palautetta tähtivalmentajan roolistaan - näppärän naisen nerokas vastaus kerää suitsutusta!

Fanit muistelevat kommenteissa omia kokemuksiaan, joihin albumi on liittynyt.

- Ei levyn kanssa tuli koettua nuoruuden raivo ja kasvukivut. Kokonaisuutena levyn biisit ohjasi eteenpäin ja kasvatti itsessä voimakasta sekä päättäväistä asennetta, yksi kommentoijista palauttaa mieleensä.

Maija Vilkkumaa
Maija ottaa yleisön haltuun.

- Sun biisit on mun voimabiisejäni: niitä on luukutettu erotuskaa lenkkipoluilla purkaessa ja niitä on luukutettu onnellisina hetkinä autossa ja kotona. Ne kaivetaan esiin kun tarvitaan juuri ne oikeat sanat ja oikea fiilis siihen hetkeen, toinen kertoo.

Ilmestyttyään vuonna 2003 Ei ylsi Suomen virallisen listan ykkössijalle ja pysyi listalla kokonaisuudessaan 56 viikkoa. Maija voitti tuolloin parhaan naissolistin Emma-palkinnon, ja Ei voitti vuoden parhaan albumin sekä vuoden parhaan pop/rock-albumin Emmat.

Maija on julkaissut uransa aikana yhteensä seitsemän studioalbumia. Hän on ollut The Voice of Finland -laulukilpailun tähtituomari, sekä osallistunut huippusuositun Vain elämää -ohjelman 10. kaudelle. 

Ei on yksi kaikkien aikojen myydyimmistä suomalaisista albumeista yli 120 000 kappaleen myynnillä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan