Kristiina Komulaisen toiminta hiersi Helsingin poliisilaitoksella – sometuksesta kanteluryöppy

Pitkään media-alalla vaikuttanut Kristiina Komulainen, 43, paljasti maaliskuun alussa jättävänsä poliisin työt.
Kristiina perusti heti poliisiksi valmistuttuaan Maailma Maailmojen välissä Oy:n huhtikuussa 2021. Yrityksen toimialakuvaus kattaa muun muassa koulutuksen, muutosjohtamisen, sovittelun, kirjoittamisen ja median. Suosittelijoina hänellä on poliisikollegoja, kuten vanhempi rikoskonstaapeli Kristiina Mikkilä, Poliisiammattikorkeakoulun yliopettaja Satu Rantaeskola ja partiokaveri Jari Korkalainen.
Kristiina on ollut näyttävästi julkisuudessa poliisin roolissaan. Hän on ottanut kantaa virkaominaisuudessa radio SuomiPopin tieliikenneohjelmassa, lisäksi hän esiintyy Instagramissa Konstaapeli Komulaisena.

Kaikki kollegat eivät ole pitäneet Konstaapeli Komulaisen tavasta esiintyä julkisuudessa. Hänestä on tehty tämän vuoden aikana peräti neljä kantelua. Ne on postitettu poliisin eettiseen kanavaan nimettöminä. Tällä hetkellä kantelut on siirretty Poliisihallituksesta Helsingin poliisilaitoksen oikeusyksikköön käsittelyä varten.
Kristiina Komulaisen yllätyseron tausta: useita kanteluita!
Seiskan saamien tietojen mukaan ainakin yksi kanteluista koskee Kristiinan somekäyttäytymistä.
– Hän kuvaa videoita poliisilaitoksen sisältä, ja kuvissa näkyy halliin pysäköityjen autojen rekisterinumeroita sekä Karhu-ryhmän varusteita, eräässä kantelussa todetaan.
Seiska tavoitti Kristiinan, joka ei halunnut millään tavalla kommentoida hänestä tehtyjä kanteluita.