Kriisin selättäneen Suvi Teräsniskan harvinainen päivitys: "Todettiin Simon kanssa..."

Suvi Teräsniska
Mainos
Mainos päättyy

Suosikkilaulaja Suvi Teräsniska, 33, oli alkuvuodesta kohun keskellä syvän kriisinsä johdosta.

Suvi perui kaikki keikkansa ja myi ahkerasti tavaroitaan. Lähipiirissä epäiltiin, että Suvilla saattaisi olla jälleen miehensä kanssa parisuhdehaasteita.

Kriisin kerrotaan kuitenkin hellittäneen. Suvi bongattiin helmikuussa aviomiehensä Simo Aallon kanssa yhdessä Erinin konsertista, ja silminnäkijöiden mukaan heillä näytti olevan hauskaa keskenään.

Suvi myös palasi laulamaan reilu viikko sitten, vaikkakin paluuta varjosti suuri suru. Suvin ensimmäinen keikka tauon jälkeen tapahtui nimittäin tämän läheisen siunaustilaisuudessa.

Mainos
Mainos päättyy

Syvästä kriisistä toipuva Suvi Teräsniska palasi laulamaan - taustalla suuri suru

Eilen (20.3.) Suvi kuvasi yllättäen Instagram-tarinaansa videoita, joissa jutustelee kuulumisiaan seuraajilleen.

- En ole tänne pitkään aikaan mitään höpissyt, hän myöntää videolla.

Suvi kertaa harvinaislaatuisesti arkeaan ja viime aikojen tapahtumia. Valon määrä ja alkanut kevät ovat esimerkiksi tehneet sekä laulajan että tämän aviomiehen iloiseksi.

- En siis laittanut verhoja eilen illalla ollenkaan kiinni ja molemmat todettiin Simon kanssa, että olipa mahtavaa herätä niin, että aurinko herätti, Suvi hymyilee ja kuvailee maanantaita lempeäksi.

Kriisissä ryvettynyt Suvi Teräsniska jakoi kuulumisiaan − näin hänellä menee nyt

Mainos
Mainos päättyy

Sitten hän alkaa kertoa siitä, mitä on tehnyt pitkän keikkataukonsa aikana.

- Täällä kotona ollaan vaan olla möllötetty. Hieman käyty mökillä ja pohjoisessa mummolassa, tai siellä vähän hiihtolomaa viettämässä.

- Tämänviikkoisen konsertin jälkeen omat keikkani starttaavat kesäkuun alussa, eli kesällä palataan ihan normihommiin, hän kertoo ja paljastaa työstäneensä uutta musiikkia, jota fanit pääsevät mahdollisesti kesän tienoilla kuulemaan.

Suvi Teräsniska päivitti kuulumisiaan kriisin keskeltä: ”Tässä on ehtinyt...”

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan