Kriisin keskellä oleva Suvi Teräsniska muistelee Olli Lindholmia − Yön solistin kuolemasta neljä vuotta

Yö-yhtyeen solistin Olli Lindholmin kuolemasta tulee sunnuntaina (12.2.) täyteen neljä vuotta.
Laulaja Suvi Teräsniska, 33, julkaisi Ollia muistavan päivityksen Instagram-tilillään.
Suvi toimi Yön taustalaulajana ennen omaa soolouraansa, ja Ollista tuli hänelle tärkeä ystävä vuosien aikana.
Suvin julkaisemassa kuvassa hän on esiintymislavalla yhdessä Ollin kanssa. Ystävykset katsovat toisiaan nauru kasvoillaan.
Tekstiosioon hän on laittanut yhden sydänemojin.
Suvi Teräsniska päivitti kuulumisiaan kriisin keskeltä: ”Tässä on ehtinyt...”
Suvin vointi on ollut viime aikoina puheenaiheena, sillä hän perui yllättäen kaikki kevään keikkansa.
Lisäksi iskelmätähti näyttää tyhjentävän kotiaan. Facebookin markkinapaikalle ilmestyi myyntiin kymmeniä tavaroita Suvin perheen kodista.
Osa kaupattavista tuotteista herätti ihmetystä, sillä laulaja myi esimerkiksi käytettyjä meikkejään.
Laulajan lähipiiristä tihkuneiden tietojen mukaan Suvi käy läpi syvää kriisiä, joka on vaikuttanut myös hänen perhe-elämäänsä.
Lähipiiri Suvi Teräsniskan synkästä tilanteesta: Puoliso pitää Suvia itsestään selvänä asiana