Johannes Holopainen on kuin ilmetty Mika Myllylä – opetteli jopa Haapajärven murteen: tältä se kuulostaa!

Johannes Holopainen & Mika Myllylä.
Mainos
Mainos päättyy

Nelosen Ruutu-palveluun ilmestyy loppuvuodesta tositapahtumiin perustuva fiktiivinen draamasarja. Lahti 2001 pureutuu surullisenkuuluisiin hiihdon MM-kisoihin, joissa jysähti Suomen urheiluhistorian suurin skandaalipommi.

Tältä Lahti 2001 -sarjan kuvauksissa näyttää:

Lahden-kisoissa kuusi suomalaisurheilijaa kärysi verenohennuslääke Hemohesin käytöstä. Yksi heistä oli Mika Myllylä, yksi kaikkien aikojen kovimmista suomalaiskarpaaseista.

Suurta sinivalkoista olympiavoittajaa ja nelinkertaista maailmanmestaria tulkitsee tulevassa draamasarjassa helsinkiläisnäyttelijä Johannes Holopainen, joka on uppoutunut syvästi Mika Myllylän sielunmaisemaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Mika on ollut itselleni esikuva lapsuudesta saakka ja muutenkin vaikuttava henkilö. On ollut tosi antoisaa ja mielenkiintoista perehtyä häneen henkilönä, Johannes sanoo Seiskalle tv-sarjan kuvauksissa Lahdessa.

Tajuttomassa tikissä! Suomalaisnäyttelijät treenasivat itsensä huippukuntoon ja posket lommolle - tältä näyttää Lahti 2001 -sarjan kuvauksissa

Johannes Holopainen paneutui perinpohjaisesti Mika Myllylän rooliin. Näyttelijä tutustui Haapajärveen ja opetteli paikallisen murteenkin.
Johannes Holopainen paneutui perinpohjaisesti edesmenneen Mika Myllylän rooliin.

Johannes kertoo keränneensä mahdollisimman paljon materiaalia valmistautuessaan Myllylän rooliin. Hän on kuunnellut suksisankarin haastatteluja, lukenut tästä kaikkea mahdollista ja katsellut Mikan kisasuorituksia.

– Myös vierailu Mikan kotiseudulla Haapajärvellä oli tosi hieno kokemus. Siellä oli koskettaviakin hetkiä, kun pääsin katselemaan Mikan palkintokokoelmaa, hänen vanhoja kisa-asujaan ja suksiaan.

– Oli myös hienoa jututtaa paikallisia kaupungintalolla. Kävin hänen haudallaankin ja sytytin kynttilän Mikan muistoksi.

Mika Myllylää juhlittiin Lahden MM-kisoissa 2001, kunnes dopingskandaali räjähti käsiin.
Mika Myllylää juhlittiin Lahden MM-kisoissa 2001, kunnes dopingskandaali räjähti käsiin.
Mainos
Mainos päättyy
Olympiavoittajan ja nelinkertaisen maailmanmestarin elämä sai traagisen päätöksen kesällä 2011.
Olympiavoittajan ja nelinkertaisen maailmanmestarin elämä sai traagisen päätöksen kesällä 2011.

Amerikkalainen mediajätti hehkuttaa Lahtea – nyt puhuvat Suomen Chicagossa asuvat Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen: ”Sehän me kaikki tiedetään”

Myös murteen opettelu on ollut oleellisena osana roolityöhön valmistautumisessa. 

– Mikan tapa puhua, artikuloida ajatuksiaan ja tuntojaan on ollut tapa, jota kautta olen halunnut lähestyä häntä ja löytää yhteyttä henkilöön. Haapajärven murre on ollut myös yksi opiskelun aihe, Johannes kertoo.

Seiska selvitti: tällainen on Iivo ja Kerttu Niskasen kotipitäjä – Vieremällä ei osata antaa periksi

– Olen saanut siihen ihan huippuopetusta. Olemme Malla Kuuranteen kanssa tarkasteltu murretta, käyty käsikirjoitusta läpi ja mietitty, miten ne repliikit voisivat mennä Mikan sanoin.

Johannes myös antaa Seiskalle näytteen osaamisestaan. Haapajärven murre on tarttunut mieheen hyvin.

Mainos
Mainos päättyy

Johannes Holopaisen tyylinäyte - tältä Mika Myllylä kuulosti:

Lahden dopingskandaalia 2001 on kuvailtu jopa kansalliseksi traumaksi. Kaikista kovin paikka se oli toki Suomen maajoukkueelle ja eritoten kärynneille hiihtäjille.

Mika Myllylä (1969-2011) lienee ollut kautta aikojen kovakuntoisimpia suomalaisurheilijoita.
Mika Myllylä (1969-2011) lienee ollut kautta aikojen kovakuntoisimpia suomalaisurheilijoita.

Jättifiasko jätti jälkensä Mika Myllylään, joka ei yleisen käsityksen mukaan koskaan päässyt tapauksen yli. Hänen traagiseksi muuttunut elämänsä päättyi pitkän päihdehelvetin jälkeen kesällä 2011 vain 41 vuoden iässä.

Kiekkoilija Wiljami Myllylän avautumien alkoholiongelmastaan palautti mieliin hiihtäjäisä Mika Myllylän tragedian - ”Hän oli herkkä, hyvin herkkä ihminen”

Holopainen hiljenee kysyttäessä, maksoiko Myllyä liian kovan hinnan kärystään?

– Niinkin sen voisi sanoa. Meillä on tänä päivänä paljon enemmän ymmärrystä siitä, mikä oli sen ajan kilpahiihdon todellisuus, näyttelijä muotoilee.

Johannes Holopainen tutustui Mika Myllylän kotipaikkakuntaan Haapajärveen ja opetteli paikallisen murteenkin.
Johannes Holopainen tutustui Mika Myllylän kotipaikkakuntaan Haapajärveen ja opetteli paikallisen murteenkin.

Mika Myllylää muisteleva Kaj Kunnas liikuttui Seiskalle – sättii itseään huonoksi kaveriksi: ”Seuraavan kerran kävin hänen haudallaan”

– Nykytiedon valossa vastuu myös jakaantuu laajemmalle. Toki vastuu tapahtumista on ollut ennen kaikkea hiihtäjällä itsellään, niin kuin Mikakin on sanonut.

Take Two Studiosin tuottama Lahti 2001 -sarja on toteutettu yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa. Ilkka Hynnisen ja Riku Suokkaan ideoima ja käsikirjoittama sarja nähdään Ruudussa loppuvuonna 2023. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Johannes Holopainen on kuin ilmetty Mika Myllylä – opetteli jopa Haapajärven murteen: tältä se kuulostaa!