Jenni Alexandrova avoimena: "Sivelee introverttia puolta minussa"

Jenni Alexandrova
Mainos
Mainos päättyy

Radiojuontaja Jenni Alexandrova, 42, on jakanut Instagram-tilillään päivityksen, jossa hän pohtii itselleen tärkeää asiaa.

Jenni Alexandrova kuuli radiosta tutun biisin ja muistot nousivat esiin - "Päätin, että syksyllä..."

Jenni juontaa nykyisin yksin Aito Iskelmä -kanavan iltalähetyksiä. Jenni onnittelee päivityksessään eilen perjantaina (20.1.) kolme vuotta täyttävää radiokanavaa. Lisäksi hän pohtii seuraajilleen, millaisena hän näkee radiojuontajan työn. Päivityksen kuvissa nähdään huppupäinen Jenni, joka on työnsä äärellä.

Mainos
Mainos päättyy

- Radiojuontajan työtä voisi verrata vaikkapa siihen, että järjestät joka päivä neljän tunnin juhlat ja pidät huolta siitä, että vieraat viihtyvät alusta loppuun. Ennen juhlia selvität kiinnostavimmat puheenaiheet, niiden taustat ja karsit informaatiotulvasta oleellisen. Jokainen päivä on kuin juhla ilman seuraavan päivän krapulaa. Tosin, välillä voi väsyttää, mutta bileet on silti pidettävä sata lasissa, hän kirjoittaa.

Jenni muistelee radiotaivaltaan, joka käynnistyi vuonna 2007, kun hän vaihtoi työpaikkaa television uutistoimituksesta tuolloin tuoreelle Radio Rockille. Hän kertoo tehneensä siellä sellaista radiota, jota ei enää saisi tai edes Jennin mukaan kuulemma ”kehtaisi tehdä”.

Jenni Alexandrova muistelee traagisen kohtalon kokenutta Anthony Bourdainta: "Oli todella karismaattinen ja.."

Jennin päivitys jatkuu sillä, kuinka monien mutkien kautta hän on päätynyt juontamaan yksin Aito Iskelmälle.

- Juontaja on taajuudella ekstrovertti, mutta se, mitä ennen mikrofonin avaamista tapahtuu, sivelee introverttia puolta minussa. Se hetki, kun studiossa kuuluu vain sanomalehtien rapina. Yksinjuontaminen on oma lajinsa. Puhut massalle, joka ei reagoi. Välillä tulee illuusio, ettei kukaan kuule. Silloin tulee kerrottua liiankin henkilökohtaisia asioita.

Lopuksi televisiossakin nähty juontaja kiittelee nykyistä työyhteisöään, joka tekee hänen mukaansa radiotyötä kuin perheenä. 

Aito Iskelmän aamulähetyksiä yhdessä Marko Maunukselan kanssa juontava Elina Otsala on kommentoinut Jennin päivitystä lukuisin emojein, muun muassa sydämellä ja liekkiemojilla. 

Mainos
Mainos päättyy

- Olet kultaa, hehkuttaa Aito Iskelmän Instagram-tili Jennin päivityksen kommenteissa.

Jenni on julkaissut Instagram-tilinsä videotarinoissa niin ikään sisältöä, joka sivuaa hänen työpaikkansa synttäreiden viettoa. Hän on nimittäin lisännyt videotarinoihin kuvan itsestään kolmevuotiaana.

Aito iskelmä tänään 3 v. Minä paljon aikaisemmin 3 v, Jenni kirjoittaa suloisen otoksen yhteydessä.

Kuvassa nähdään pieni Jenni, joka puhaltaa syntymäpäiväkakkunsa kynttilöihin. 

Suosittu radiojuontaja seurustelee Diili-ohjelman neuvonantajanakin tunnetun Toni Lähteen kanssa. Jennillä on yksi lapsi aiemmasta suhteestaan.

Tunnistaisitko? Jenni Alexandrova ja Toni Lähde naamioituivat psykoottiseksi elokuvapariskunnaksi - taksikuski kauhistui!

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Jenni Alexandrova avoimena: "Sivelee introverttia puolta minussa"