Jani Toivola lapsuudestaan: Tanssi ja teatteri pelastivat

Tanssija, näyttelijä ja entinen kansanedustaja Jani Toivola, 44, elää kahdestaan yhdessä ala-asteikäisen tyttärensä kanssa. Tytärtään hän kutsuu suositun some-kanavansa päivityksissä Pantteriksi.
Suosituista kirjoituksista julkaistiin syksyllä kokoelmateos Pantteri ja minä, joka kertoo isän ja tyttären arjen iloista.
– Kyllä vanhemmuus on elämäni tärkein pesti. Se on myös vaativin ja rakkain tehtävä, Jani toteaa.
Toisinaan mediassa on kerrottu, että Jani olisi tyttärensä ainoa lähivanhempi. Lapsen äiti on kuitenkin mukana heidän elämässään. He tapasivat toisensa aikoinaan internetissä.
Jani on kertonut, että hän haaveilee toisesta lapsesta.
– Sanotaan, että haave elää, hän toteaa nyt Seiskalle.

"Kiva kun on kunnon takamus" - Jani Toivolan kehosuhde on muuttunut vuosien varrella
Kenialaisen isän ja suomalaisen äidin poika Jani kasvoi Helsingissä yksinhuoltajaäitinsä valvovan silmän alla.
– Olin lapsena sekä ujo että rohkea. Tein kaikenlaisia tanssiesityksiä koulussa. Olin myös aika vilkas.
Jani muistelee lapsuuttaan hyvällä, vaikka hänellä oli haasteitakin. Hän joutui kokemaan myös kiusaamista.
– Olen kuitenkin onnellinen, että löysin silloin tanssin ja teatterin. Ne tavallaan pelastivat minut. Lisäksi molemmat harrastukset kuuluvat elämääni vieläkin. Se on aika hieno juttu.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.