Hups, paljastuiko Marko Björsin rakas ennen aikojaan?

Kouluratsastusvalmentaja ja korusuunnittelija Marko Björs etsii TV5:lla itselleen kumppania 10 sinkkumiehen joukosta ohjelmassa Marko Björs – Rakkauden seikkailu.
Julkkisratsastaja Marko Björs tuli vihdoin kaapista: "Oloni on vapautunut"
Ohjelma kuvattiin joulukuussa Etelä-Afrikassa. Seiskan tietojen mukaan kuvaukset päättyivät 10. joulukuuta
Vain viittä päivää myöhemmin, 15.12., Marko isännöi Tillanderin kultasepänliikkeessä suunnittelemansa Laukka-korusarjan joulutapahtumaa.
Lukuisten julkkisvieraiden seassa oli 27-vuotias Sergey Hilman.
Marko itse ei poseerannut kahdestaan Sergeyn kanssa, sillä Marko halusi kuviin mukaan bestiksensä Suski Penttilän.
Suski ja Sergey poseerasivat Seiskalle vielä kahdestaan.

Tapahtumassa Seiskan valokuvaajan linssiin ei tarttunut muita Marko Björs – Rakkauden seikkailu -ohjelman sinkkumiehiä.
Vielä tuolloin ei tiedetty, että Marko ja Sergey olisivat myöhemmin samassa deittiohjelmassa. Ei siis ihme, että Sergeyn läsnäolo Laukka-tilaisuudessa hämmentää jälkeen päin.
On hyvin mahdollista, että Marko paljasti vahingossa jo tuolloin, kenet hän lopulta löysi kumppanikseen.
Nämä sinkkumiehet yrittävät hurmata Marko Björsin uudessa tosi-tv-sarjassa