Huonoja parisuhteita kokenut Susanna Laine avautuu uutuuskirjassa raastavasta yksinäisyydestä - itkien töistä kotiin: "Kukaan ei odota minua"

Susanna Laine
Mainos
Mainos päättyy

Suosikkijuontaja Susanna Laine, 40, avautuu tuoreessa Epätäydellisen naisen itsetunto -uutuuskirjassaan kipeästä yksinäisyydestä, josta tuli Susannalle kiireisten työvuosien aikana tuttu kumppani. Susanna on kirjan yhdessä ystävänsä Terhi Ketola-Huttusen kanssa. 

Vaikka Susanna oli menestyvä tv-kasvo, kulki koko ajan rinnalla tyhjyys ja ihmisen kaipuu.

Susanna Laine avautuu uutuuskirjassa kokemastaan kiusaamisesta: "Minulla on ruman tytön sielu"

Mainos
Mainos päättyy

 Koskettavasti Susanna muistelee kiireisten työviikkojen jälkeisiä perjantai-iltoja, kun kotona ahkeraa työmyyrää odotti vain hiljaisuus.

Itkin selittämätöntä suruani autolle kävellessäni ja koko matkan kotiin. Jokaperjantainen ilmiö avautui eteeni: kuilu työpaikan ja kodin välillä tuntui hurjalta siirtymältä. Aplodeja ei olisi kotona vastassa, mutta ei siellä olisi mitään muutakaan. Kukaan ei odottanut minua minnekään, Susanna kertoo. 

Kirjassaan Susanna pohtii kulttuurissamme ilmenevää parisuhteen ihannointia. Hän kokee, että yhteiskuntamme suhtautuu parisuhteeseen kuin maaliin, jota kohti kaikkien tulee pyrkiä. 

Kirjapaljastus: Yllättävä työttömyys vei pohjan Susanna Laineen elämältä - "Mitään ei jäänyt jäljelle"

Julkkiksena Susanna on huomannut, että parisuhteet kiinnostavat myös mediaa ja niiden seuraajia.

Jos olin menossa haastatteluun tekemästäni ohjelmasta, toimittaja ryhtyikin monesti kyselemään, oliko minulla poikakaveria. Jos ei ollut, niin millaista miestä etsin, Susanna sanoo. 

Timo Koivusalo ja Susanna Laine
Susanna ja Timo Koivusalo ovat Tuttu juttu -parisuhdevisailun juontajat. –  Rakastan työtäni. Rakastan sekä näyttelemistä että juontamista, Susanna iloitsee kirjassaan.
Mainos
Mainos päättyy

Susanna myöntää valinneensa huonoja kumppaneita rinnalleen. 

Nuorempana kun itsetuntoni oli heikompi, hakeuduin kaltaisteni heikommalla itsetunnolla varustettuien miesten pariin, koska en osannut tai uskaltanut vaatia parempaa kohtelua. Iän myötä, kun oma itsetunto koheni, miesmakukin muuttui, Susanna pohtii. 

Nykyään Susanna seurustelee räppäri Petri Nygårdin, 47, kanssa. 

Mikä vedätys! Susanna Laineen kanssa poseeraava mies on kuin ilmetty Petri Nygård - mutta eipäs olekaan

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan