Nyt on laitettu kroppa likoon! Tällaisilla kuvilla twerkkaustaituri Tinze etsii seuraa

Seiska uutisoi viime viikonloppuna tanssija Tinzen eli Tia-Maria Sokan Amerikkaan muutosta. Tamperelaislähtöinen 31-vuotias twerkkauksen Suomen mestari paljasti oleilevansa Los Angelesissa maaliskuuhun asti.
Mistään löhöilylomasta ei silti ole kyse. Tinze kertoo suunnitelleensa jo muutaman vuoden pallottelevansa koti-Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Korona kuitenkin vesitti sosiaalisessa mediassa supersuositun muodottaren suunnitelmat.
Superkuuma tanssija Tinze jätti Suomen – lähti tavoittelemaan unelmiaan
– Nyt olen vihdoin täällä jahtaamassa unelmiani, Tinze iloitsee vapaasti suomennettuna yli 300 000:lle Instagram-seuraajalleen ja jatkaa:
– Seuraavan kuukauden aion keskittyä täysillä rakkauteeni (tanssimiseen). En malta odottaa osallistumista kaikille upeille tanssitunneille ja uuden materiaalin kuvaamista teille kaikille!
Nyt Seiskaan on ottanut yhteyttä eräs kestotilaajamme, joka kertoo Tinzen heruttavan parhaillaan Tinderissä. Lukijamme oli selaillut suosittua deittipalvelua Suomen aikaan tiistai-iltana (25.1.), kun vastaan oli tärähtänyt tutunnäköinen megahottis.
Superkuuma tanssija Tinze juhli kosteita synttäreitään näyttävässä seurassa uimapukusillaan - kuvat!
– Katsoin heti, että voi morjens! Tinzehän se siinä, Seiskalle naurahdetaan.
– Eihän siinä muuten mitään, mutta kun olin juuri lukenut sen teidän uutisenne siitä, että Tinze on lähtenyt Jenkkeihin. Ja sitten hän kuitenkin tulee heti vastaan Tinderissä, jossa etäisyydeksi oli merkitty lähes 9 000 kilometriä, luurin takaa laverrellaan.
Tarkkasilmäinen tilaajamme ei siis epäile Tinzen oleilevan Los Angelesissa. Hänen hämmästykseensä on kaksi muuta syytä.
– No ensinnäkin se, että hän aktivoituu heti Tinderissä Jenkkeihin päästyään. Ajattelin, että no niin, jaahas, kyllä jenkkien nyt kelpaa!
– Ja toisekseen tietysti tulee mieleen, että ihan kivoja kuvia Tinzellä on siellä esillä. En kylläkään ole saanut mätsiä hänen kanssaan – ainakaan vielä…
Uhkeista muodoistaan ja tanssitaidoistaan tunnettu Tia-Maria ei ujostele Tinderissä. Seiska sai haltuunsa muutaman kuvakaappauksen todisteeksi siitä, millaisella materiaalilla Tinze tekee vaikutusta deittisovelluksessa.
Suurella todennäköisyydellä hän on saanut jenkkien sukat pyörimään jaloissa. Neiti Sokka nimittäin vyöryttää verkkokalvoille luomumuotojaan niin, että Tinder-osumia syntynee sarjatulella.
Yksi kuvista on jo entuudestaan Tia-Marian Instagramista tuttu. Ja vaikka tässäkin twerk-kuningattarella on vaatetta reippaanlaisesti päällä, eivät hänen hillittömät kurvinsa jää kenellekään epäselväksi: