Herranjestas! Sara Forsberg kotibileissä: tappeli ja heitti juomalaseja ympäriinsä - heräsi aamulla porraskäytävästä naama ruvella

Sara Forsberg
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja-tubettaja Sara Forsberg, 27, avautui kaaottisesta viikonlopustaan omassa radio-ohjelmassaan HitMixillä. Oku Luukkaisen kanssa arkisin iltapäivässä viihdyttävä Sara oli vienyt Valo-koiransa hoitoon Okulle viime lauantaina (15.1.), ja otti vapaasta viikonlopusta kaiken irti.

Sara Forsberg paljasti saavansa luokseen Suomeen "erityisen tyypin" - villit spekulaatiot alkoivat heti, osuivatko jopa oikeaan? "En malta odottaa, että tapaatte hänet!"

Sara kertoo ohjelmassa lähteneensä kotibileisiin.

- Vedin ihan järkyttävät tuubat. Ensimmäistä kertaa ikinä, mulla meni muisti. Olen sitten tiedustellut kavereilta jälkeen päin, että mitä mä olen siellä riehunut, uuteen viikkoon naama ruvella palannut Saara avaa radiossa.

- Kuulemma innostuin tappelemaan siellä ja heittelemään juomalaseja ympäri kämppää. Ja oon kuulemma pussaillut mun mimmifrendin kanssa, ja vetänyt jotain mahaliukua matkalla taksiin.

Mainos
Mainos päättyy

Sunnuntainen herätys oli myös melkoinen.

- Heräsin aamulla siis mun porraskäytävästä. Että, niin kuin kotiin ollaan päästy kuitenkin, mutta puolet mun kamoista on hukassa ja mulla on naama ihan paskana. Tämä oli sellainen puhdistavat lärvit, joskus sitä tarvitsee, Sara toteaa.

Voit kuunnella Okun ja Saran ohjelmaa Suplassa.

Vau, mitkä muodot! Sara Forsberg poseeraa Eevan asussa: kaikkien aikojen värisyttävin ruskakuva saa metsänpeikonkin tarttumaan haravaansa

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Herranjestas! Sara Forsberg kotibileissä: tappeli ja heitti juomalaseja ympäriinsä - heräsi aamulla porraskäytävästä naama ruvella