Herra Ylppö matkastaan rokkariksi: ”En tiedostanut, miten paska olin”

Herra Ylppö
Mainos
Mainos päättyy

Herra Ylppö päätti kahdeksanvuotiaana, että hänestä tulee rock-laulaja.

– Ajattelin, että "näin tämän on mentävä". Matkalla minua auttoi paljon se, etten tiedostanut, miten paska olin. Intohimo voitti kaiken realismin. Tunnetuksi taiteilijaksi ryhtymisessähän on aika monta mutkaa matkassa. Pitää esimerkiksi opetella tekemään taidetta, Ylppö naurahtaa.

Kääk, mikä tyyli! Tunnistatko Herra Ylppöä yli 20 vuotta vanhasta kuvasta?

– Annan Helsingissä haastatteluja uuden kirjan tiimoilta, ja juon ehkä yhden oluen, Ylppö suunnitteli 50-vuotispäiviensä kulkua.
– Annan Helsingissä haastatteluja uuden kirjan tiimoilta, ja juon ehkä yhden oluen, Ylppö suunnitteli 50-vuotispäiviensä kulkua.
Mainos
Mainos päättyy

Ylppö perusti 1992 synnyinkunnassaan Harjavallassa parin muusikkoystävänsä kanssa melodista hevirokkia soittavan Maij’ Karman Kauniit Kuvat -yhtyeen, jonka nimi muuntui myöhemmin Maj Karmaksi. Muita kokoonpanoja ovat olleet Herra Ylppö & Ihmiset, Musta Paraati sekä Herra Ylppö & Ex. Lisäksi hän on tehnyt soolouraa. Musiikin ohella Ylppö on kunnostautunut muillakin taiteen sektoreilla.

Herra Ylppö ei halua seurata taiteessaan muoti-ilmiöitä. – Olen kiinnostunut siitä, tarjoanko jotain mitä muut eivät tarjoa.
Herra Ylppö ei halua seurata taiteessaan muoti-ilmiöitä. – Olen kiinnostunut siitä, tarjoanko jotain mitä muut eivät tarjoa.

Herra Ylppö halusi vastapainoa rockille – tätä asiaa harva tietää kohurokkarista

Ylpöllä ei ole ollut missään vaiheessa selkeitä esikuvia. Sen sijaan hän on pohtinut, mitä hän ainakaan ei halua olla.

– En halua seurata muoti-ilmiöitä, vaan tehdä jotain omaa. Esimerkiksi kuvataidetta tehdessäni en mieti, onko se hyvää vai huonoa. Haluan kehittää omaa maailmaani, ja olen kiinnostunut siitä, tarjoanko jotain, mitä muut eivät tarjoa.

Oho! 50-luvun taloaan remontoiva Herra Ylppö löysi seinän sisältä yllätyksen

– Syntynyt 16.3.1973 Harjavallassa

Mainos
Mainos päättyy

– Oikealta nimeltään Frank Mäntymäki

– Asuu Tampereella

– Rock-muusikko, monitaiteilija

– Yhtyeitä: Maj Karma, Herra Ylppö & Ihmiset, Musta Paraati, Herra Ylppö & EX. Tehnyt myös soolouraa

– Kuvittanut omien sekä muiden yhtyeiden levynkansia

– Ylpön tauluja on ollut esillä taidenäyttelyissä

– Kaksi tuoreinta teosta: 101 elämänohjetta -kirja ja Kronos Kairos -elokuva

Mainos
Mainos päättyy

– Tehnyt musiikkivideoita mm. Haloo Helsingille!, CMX:lle, Pariisin Keväälle ja Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeelle

– Opiskellut Porin Taidekoulussa ja graafista alaa Satakunnan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa

– Harrastukset: valokuvaus, F1-kisojen seuraaminen

– Perhe: puoliso ja kolme lasta

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan