Helena Ahti-Hallberg tanssikulttuurista: Emil-poika vie äitiään

Helena Ahti-Hallberg
Mainos
Mainos päättyy

Tanssii tähtien kanssa -kisan legendaarisen tuomarin Helena Ahti-Hallbergin, 54, mukaan musiikki on aina yhdistänyt ihmisiä.

– Tanssiminen kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, ja erityisesti paritanssi on ollut sosiaalinen tapa olla  yhdessä ja tutustua uusiin ihmisiin.

Hampaaton pappa yllätti Helena Ahti-Hallbergin – TTK-tuomari lavatanssimuistostaan: Vei kuin unelma

Helena iloitseekin, kun on saanut kuulla lavatanssijamäärän jatkaneen kasvuaan ja uuden sukupolven tulleen vahvasti mukaan.

Mainos
Mainos päättyy

Takavuosina tanssilavat olivat juuri nuorison kohtaamispaikkoja, eikä parketilla pyörimistä arkailtu. Nyt noviisin kynnys lähteä lavalle voi olla korkea. Helena rohkaisee kokeilemaan.

– Minunkin vanhempani kävivät nuoruudessaan Åke Blomqvistin tanssikoulun. Jonkinlaisen tanssikurssin käyminen kuului vähän kuin tapakasvatukseen. Toki tanssi kuuluu yhä peruskoulun opetussuunnitelmaan, mutta on ihan liikunnanopettajasta kiinni, kuinka hyvin se on hallussa.

– Musiikki yhdistää ihmisiä, ja tanssien pääsee nauttimaan siitä toisen ihmisen läheisyydessä, Helena muistuttaa.
– Musiikki yhdistää ihmisiä, ja tanssien pääsee nauttimaan siitä toisen ihmisen läheisyydessä, Helena muistuttaa.

Helena Ahti-Hallberg tuo lavatanssikulttuurin urbaaniin teollisuusmiljööseen – tämä asia kannattaa ottaa huomioon

Helena keikkailee myös kouluissa ja iltapäiväkerhoissa opettamassa tanssia. Omassa perheessä myös oma poika, näyttelijä Emil Hallberg osaa viedä äitiään.

– Tanssi on meillä kaikilla sisimmässä. Jos laittaa menevää musiikkia soimaan, niin pikkuvauvakin ryhtyy hytkymään.

– Uskon vakaasti lavatanssikulttuurin säilyvän, mutta se uudistuu ihan sen takia, että musiikki ja koko maailma muuttuvat.

Mainos
Mainos päättyy

– Perinteet kantavat kuitenkin aina.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan