Haloo Helsinki! -kitaristi Jere Marttila paljastaa bändin ryhmädynamiikan salaisuuden: Ollut alusta lähtien voimavaramme

Haloo Helsinki! -yhtye on keikkaillut jo 16 vuoden ajan. Bändin kitaristi ja taustalaulaja Jere Marttila kertoo Seiskalle, että yksi asia on pysynyt samana yhtyeen alusta asti.
– Lähdemme tekemään kaikkea luottamuksen ja avoimuuden pohjalta. Pallottelemme yhdessä asioita, ja otamme jokaisen mielipiteet huomioon. Tuo on ollut alusta lähtien voimavaramme, jota ilman tästä ei olisi tullut yhtään mitään.
Käsiäänestykseen on jouduttu turvautumaan harvoin, sillä Jeren mukaan jäsenet ovat lähtökohtaisesti samalla viivalla. Joskus päätöksistä on kuitenkin keskusteltava pitkään.
– Kaikissa ryhmissä on aina oma dynamiikkansa, Elli toteaa.

Yhtyeen jättimäinen stadionkeikka saadaan vihdoin järjestettyä kesäkuussa Helsingin Olympiastadionilla. Konsertti on siirtynyt koronan takia. Leo kuvailee esiintymistä bändin uran isoimmaksi. Hän uskoo keikkaillasta tulevan ikimuistoinen.

– Siitä tekee spektaakkelimaisen sekin, että kyseessä on ensimmäinen megakonsertti, joka uusitulla stadionilla järjestetään. Pääsemme korkkaamaan sen, mikä on meille kunnia-asia, kitaristi kertoo innoissaan.