EM-sankari Topi Raitanen iloitsee Seiskan haastattelussa: ”Olen saanut tavoitella näitä unelmiani..."

Topi Raitanen
Mainos
Mainos päättyy

Topi Raitasen, 26, 3 000 metrin esteiden kultajuoksussa oli samaa eläimellisyyttä kuin Lasse Virénillä legendaarisella kymppitonnilla samaisella Münchenin olympiastadionilla 1972.

Topi ei tosin kaatunut mutta kävi silti rajun taistelun kirkkaimmasta mitalista.

– Totta kai kulta lämmittää mieltä. Arvokisamitali on aina ollut tavoitteenani, ja nyt sitten sellaisen sain. Jo etukäteen oli tiedossa, että useampi kaveri olisi mitalinsyrjässä kiinni. Tiesin kuuluvani siihen joukkoon, mutta kulta on aina yllätys, Topi sanoo Seiskalle.

– Olen saanut tavoitella näitä unelmiani urheilu-urani parhaimpina vuosina. Olen ollut hyvässä kunnossa jo vuodesta 2020, ja Tokion olympialaisetkin sujuivat viime vuonna hyvin. MM-kulta on kaukainen haave, mutta ajattelin aina, että EM-kullan voisin saavuttaa.

Mainos
Mainos päättyy

Tällainen on Euroopan mestari Topi Raitanen – suojelee tyttöystäväänsä julkisuudelta ja kuuntelee räp-musiikkia: tästä seikasta kilpailuhenkisyys kumpuaa

Viren
Topi Raitanen toisti Münchenissä Lasse Virénin ihmeen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
EM-sankari Topi Raitanen iloitsee Seiskan haastattelussa: ”Olen saanut tavoitella näitä unelmiani..."