Erikoinen veto! Tuomas Enbuske tekee bisnestä ex-naisystäviensä kustannuksella

Mediapersoona Tuomas Enbuske, 45, kertoi eilen keskiviikkona (5.4.) uudesta yllättävästä aluevaltauksestaan.
Tuomas hehkutti Instagram-tilillään uutta silmälasikokoelmaansa, joka on nyt ilmestynyt myyntiin.
Tuomaksen mukaan hän on itse päättänyt silmälasien nimistä.
– Isoja uutisia! julkaisin tänään oman silmälasikokoelmani! Olen myös itse nimennyt kaikki rillit, Tuomas kirjoitti julkaisuunsa.
Tuomas Enbuskelta mauton vitsi suuseksistä
Rillien nimet ovat sangen erikoisia, sillä ne on ilmeisesti nimetty mediapersoonan ex-kumppanien mukaan.
Kokoelmasta löytyy esimerkiksi Hannah, Katri sekä Sarian -nimiset silmälasit. Tuomas oli aiemmin naimisissa toimittaja Hannah Norrenan kanssa, ja hän on myös ollut kihloissa Sarian Antilan kanssa. Hannahin ja Sarianin nimet tosin poistuivat mallistosta sittemmin.
Tuomas on myös aiemmin yhdistetty kokoomusvaikuttaja Katri Manniseen. On kuitenkin epäselvää, onko pari edelleen yhdessä vai ovatko he eronneet.
Tuomas ei ole pitkään aikaan julkaissut yhteiskuvia Katrin kanssa.
Tuomaksen silmälasikokoelmasta ei kuitenkaan löydy Eveliina-nimisiä rillejä. Tuomas ja missi Eveliina Tikka seurustelivat noin puolen vuoden ajan vuonna 2019, mutta suhde päättyi dramaattiseen eroon.
Seiska uutisoi kaksikon rajusta riidasta joka äityi niin pahaksi, että poliisitkin kutsuttiin paikalle vuoden 2019 joulukuussa.
Eveliina teki Tuomaksesta rikosilmoituksen, mutta asia ei edennyt käräjille asti. Ex-pari kohtasi lopulta toisensa sovittelussa.
Täsmennys 12.4.2023 klo 13:08: Silmälasifirma on sittemmin poistanut Hannahin ja Sarianin nimet silmälasimallistosta.