Erika Vikman teki videon suhteestaan Jyrki69:iin: "Ahdistuin"

Viime viikon Seiskassa kerrottiin, että laulaja Erika Vikmanin, 29, ja The 69 Eyes -yhtyeen solistin Jyrki Linnankiven, 54, eli Jyrki 69:n yllättävä rakkaussuhde on tullut tiensä päähän.
Erika ei ollut kommentoinut eroa sanallakaan ennen uutta Tiktok-videota, jonka hän päätti julkaista tänään keskiviikkona (4.1.).
Hauskalla videolla Erika lukee Seiskaa sängyssä Jennika-siskonsa kanssa. Taustalla soi haitarimusiikkia.
Erika Vikman ahdistui! Vain elämää -kohusuhteen päättymisen taustat paljastuivat: Jyrki 69 liekehti
Erika on sonnustautunut leopardiasuun, ja hänellä on päässään runsaasti hiusklipsejä. Hän on meikannut vielä viimeisen päälle.
Jennika-siskokin esiintyy videolla täydessä tällingissä.
Erika lukee Seiskan kantta, jossa kerrotaan Erikan ja Jyrkin erosta. Erika näyttelee hämmentynyt ilme kasvoillaan.
– Kuulemma jätin Jyrki 69:n, Erika sanoo.
– Ai oletteko seurustelleet? Jennika-sisko vastaa punaviinilasi kädssään.
– Meillä oli vissiin jonkinlainen salasuhde, Erika jatkaa avaten lehden.
Siskojen hauska video jatkuu, ja he keskustelevat artikkelista keskenään. Kerran Erika katsoo vahingossa kohti kameraa, mutta hän korjaa nopeasti katseensa kohti siskoaan.
Erika ja Jennika puhuvat Erikan erosta, kuin he eivät olisi olleet edes tietoisia siitä, että suhde oli edes olemassakaan.
– Milloin se suhde oikein loppui? Jennika kysyy.
– Kuulemma kolme päivää ennen itsenäisyyspäivää, Erika toteaa.
– Oliko siinä jotain draamaa? laulajan sisko tiedustelee.
– Sisäpiiritietojen mukaan eroon ei liittynyt vakavaa draamaa. He ovat kokeneet ala- ja ylämäkiä jo ennenkin. Ei ollut mitään draamaa, Erika sanailee.
Salaloma! Erika Vikman ja Jyrki69 yhdessä – vaihtoi Dannyn nuorempaan
– No, mutta mikä se syy sitten oli? Jennika jatkaa.
– Ahdistuin, ja Jyrki liekehti. Ja kurkkuani kuristi, Erika vastaa.
– Onko sinulla sitten joku uusi? Jennika kyselee innokkaana.
– Tässä sanotaan, että nyt Erikan vieressä ja sydämessä on taas tyhjä paikka. Eli ei, Erika toteaa.
– No, älä Erika oikeasti huoli. Odotetaan seuraavaa lehteä nyt ihan rauhassa. Kyllä se selviää sieltä, Jennika kannustaa siskoaan.
Erika nyökkäilee outo ilme kasvoillaan, ja video loppuu.
Erikan Tiktok-julkaisun kommenteissa ihaillaan laulajan videota.
– Olette ihania, eräs fani kehuu.
– Ai juku, tää oli hyvä, toinen kommentoi.