”Elämä yllätti takavasemmalta” – Jenni Alexandrova avautuu Me Naisissa salamarakastumisestaan nelikymppisenä

Juontaja Jenni Alexandrovan, 41, ja Diili-ohjelman asiantuntijan Toni Lähteen, 43, reilun vuoden kestänyt suhde on todistanut pariskunnalle rakkauden olevan mahdollista ensisilmäyksellä.
Jenni ja Toni keskittyivät ennen toistensa tapaamista lastensa kasvattamiseen ja töihin. Jennillä on yksi ja Tonilla kaksi poikaa aiemmista suhteistaan.
Jenni kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa olleensa tyytyväinen elämäänsä ja onnellinen.
- Universumi varmaan näki mietteeni ja tuumi, että hold my beer. Vain viikkoa myöhemmin Toni ilmestyi oveni taakse, Jenni kertoo lehdessä.
Lue myös: Jenni Alexandrova surun murtamana: ”Siitä on vaikea luopua"
Pariskunta tutustui yhteisten tuttujen kautta. Tuttavat olivat kehottaneet heitä tapaamaan toisensa.
Toni saapui Jennin asunnolle ja lopulta juteltavaa riitti aamuneljään viinipullon saattelemana. Kaikki elämän asiat käytiin läpi kipupisteistä asti.
- Tämän koettuani voin allekirjoittaa lauseen: sen tietää, kun sen tietää. Peli oli heti selvä – jatkaisimme eteenpäin yhdessä. Kumpikaan ei odottanut tätä, näin vain kävi. Elämä yllätti takavasemmalta, Jenni kuvailee.
- Uskallan sanoa: rakkautta ensisilmäyksellä, Toni puolestaan sanoo Me Naisille.
Pariskunta avasi kesän alussa yhteisen ravintolan Fiskarsiin. Ravintola-ala on juontajalle täysin uusi aluevaltaus.
Lue myös: Jenni Alexandrovan ja Diili-Tonin jättiyllätys: tekivät Temoset!