Eija Kantola on kimaltanut tanssitaivaan tähtenä 30 vuotta – nyt oma tytärkin jo mukana juhlakiertueella
Nea Lampela, 22, on seurannut äitinsä Eija Kantolan, 56, jalanjälkiä ja opiskelee pop/jazz-konservatoriossa. Eijakin treenasi siellä laulamisen tekniikkaa aikoinaan.
– Tunteeni ovat ristiriitaiset, kuten kenellä tahansa vanhemmalla. Olen sydän sykkyrällä huolissani, pärjääkö tyttäreni. Nyt hän on menossa Lontooseen tekemään musiikkia. Toisaalta ymmärrän, että on parempi antaa Nean mennä, tehdä ja kokeilla. Siten sitä oppii.
Nea esiintyy myös Eijan 30-vuotisjuhlakonserttikiertueella, joka alkaa 4.9. Porista. Sata suudelmaa -konserteissa nähdään myös Kalevi-isän mandoliininsa kera sekä Eijan rakkaita artistiystäviä, kuten Jari Sillanpää, Lea Laven ja Anneli Saaristo.
Kun Eija nyt katsoo elämäänsä taaksepäin, hän on näkemäänsä tyytyväinen.
– Tein oikean valinnan, kun seurasin sydäntäni ja aloin ammatikseni laulaa. En ole kyllästynyt koskaan tähän työhön, tanssilavojen kestosuosikki sanoo.