Christoffer Strandbergin häpeämättömän viihdeputiikin kassa kilisee komeasti – Putous-juontaja maksaa itselleen muhkeaa palkkaa

Viime viikolla jälleen alkaneen Putouksen juontajan Christoffer Strandbergin, 32, firman kassa kilisee niin, että voittoa riittää – mukavan kokoista kuukausipalkkaa unohtamatta.
Shameless Entertainment Oy:n tuorettakin tuoreemmista tilinpäätöstiedoista selviää, että yrityksen palveluksessa on ollut viime tilikaudella vain yksi henkilö, joka lienee Christoffer itse.
Helpolla laskukaavalla selviää, että nähtävästi näyttelijä on nostanut johtamastaan yrityksestä muhkeaa, yli 6 600 euron kuukausipalkkaa. Kirjanpito kun kertoo tuotantoyhtiön maksaneen palkkoja ja muita palkkioita 79 568 euroa.

Papereista selviää myös, että yhtiön hallitus päätti jakaa omistajalle eli Christofferille itselleen 5 905 euroa osinkona. Vaikka Christoffer omistaa kaikki Shameless Entertainmentin osakkeet, istuu yhtiön hallituksessa Christofferin valokuvaajarakas Janne.
Putous-juontaja Christoffer Strandberg parisuhteestaan: Olen suurten eleiden mies
Liikevaihtoa firma teki olemassaolonsa toisena tilikautenaan hieman yli 212 000 euroa, josta jäi verojen ja kulujen jälkeen vielä 36 000 euron verran voittoa. Veroja se maksoi 9 058 euroa.

Rahaa yrityksen tilillä oli tilikauden loppuessa syyskuussa karvan yli 48 000 euroa ja jakokelpoisia varoja 71 314 euroa.
Christofferin suosio näkyy myös viime vuoden verotiedoissa, jotka kertovat melkein tuplasti keskivertosuomalaisen palkkatuloista – mutta kirpaisevasti myös liki kymppitonnin mätkyistä.
1. Voitti vuonna 2013 Miss Drag queen -kisat
2. Valmistui maisteriksi Teatteri-korkeakoulun ruotsinkieliseltä linjalta 2014
3. Työskentelee näyttelijänä, imitaattorina, koomikkona ja juontajana
4. On uuden Muumilaakso-sarjan ruotsinkielisen version Muumipeikon ääni
5. Imitaatiobravuurit ovat Tarja Halonen ja Alexander Stubb
6. Voitti Tanssii tähtien kanssa -kisan 2019
7. Ollut putouksessa mukana vuodesta 2018 saakka