BB-Valvomo: Kisan kesken jättänyt Nabaz yllättää: "En ole kontakteissa muiden asukkaiden kanssa!"

Mainos
Mainos päättyy

BB-Valvomon haastatteluun saapunut Nabaz jätti leikin kesken vapaaehtoisesti. Hän poistui Big Brother -talosta marraskuun ensimmäisenä päivänä. Nyt mies avaa sanaisen arkkunsa koskien luovutuspäätöstään.

Shokkiuutinen! Jo toinen asukas luovuttaa kesken Big Brother -kauden

Nabaz kertoo Seiskalle harkinneensa luovuttamista jo kahden viikon ajan ennen lopullista päätöstään.

- Tuntui, että olin yksin. Se ei ehkä näyttänyt siltä, mutta joidenkin tapahtumien johdosta tuntui, ettei minulla ole ketään täällä, Nabaz selventää tunteitaan talossa.

Big Brother -talon kulisseista on tihkunut tietoa jo pudonneiden asukkaiden viilenneistä väleistä. Nabaz ei kiellä asukkaiden keskinäistä kireää tunnelmaa.

- En ole kontakteissa muiden asukkaiden kanssa, Nabaz yllättää.

Nabaz on tehnyt tietoisen päätöksen jättäytymällä pois BB-asukkaiden yhteydenpidosta.
Nabaz on tehnyt tietoisen päätöksen jättäytymällä pois BB-asukkaiden yhteydenpidosta.

Hän kertoo pitävänsä yhteyttä ainoastaan 1-2 entiseen talon asukkaaseen.

Tavallisesti Big Brother -talon asukkaista on muodostunut tiivis yhteisö, joka on järjestänyt yhteisiä tapaamisia myös talon ulkopuolella.

- Minä valitsen itse. En tarkoita mitään pahaa, eivätkä he tarkoita mitään pahaa minua kohtaan, mutta minulla ei ole aikaa olla yhteydessä 21 asukkaaseen, Nabaz kertoo.

Välit menivät! BB-Daiyana rehellisenä tunteistaan Nabazia kohtaan: "En usko, että voimme olla kavereita"

- He eivät ehkä halua olla kavereitani, mutta se ei haittaa. En mennyt hakemaan talosta kavereita.

Mainos
Mainos päättyy

Nabaz kuitenkin korostaa olevansa erittäin läheinen esimerkiksi talosta aiemmin pudonneen Kirsin sekä Tuulan kanssa. 

Katso koko jakso yllä olevasta videosta. BB Valvomo ilmestyy Seiska.fi:ssä joka tiistai.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan