Akseli Herlevi paljastaa yllättävän uuden puolen itsestään: ”Luovaa patoutumaa, jota ei saa keittiössä purettua”

Kun Akseli Herlevin, 38, ja Emmi Suurosen, 28, parisuhde päättyi vuoden vaihteessa, burgerimies päätti etsiä itselleen asunnon Helsingistä. Hänellä kävi tuuri, sillä uusi koti löytyikin pian, ja vielä Akselin työpaikan lähistöltä Kalasatamasta.
Yksi yllättävimmistä Akselin uuden kodin yksityiskohdista komeilee työhuoneen nurkassa. Maalaustelineeseen on aseteltu vielä hieman keskeneräinen taideteos.
– Kai minä olen jonkinlainen taiteilija, Akseli hörähtää.
Hän kertoo löytäneensä maalaamisharrastuksen kolmisen vuotta sitten.
– Minulla on sellaista luovaa patoutumaa, sitä ei saa pelkästään keittiössä purettua.

Akseli Herlevi muutti vuokralle – Emmi Suuronen asuu yhä ex-pariskunnan yhteisessä talossa
Akseli ei ole opiskellut maalaamista eikä omien sanojensa mukaan edes tiedä, miten oikeaoppisesti maalataan.

– Olen vain alkanut sotata.
Akseli Herlevi avautuu väleistään Emmi Suuroseen: ”Olen yrittänyt jeesata”
Akselin kädenjälki kuitenkin puhuu puolestaan.
Yksi hänen lempiteoksistaan syntyi televisiota katsellessa. Tarkemmin sanottuna yhden ainoan mainoskatkon aikana.
– Yritin tehdä sen vain mahdollisimman nopeasti. Siitä tuli omasta mielestäni ehkä siistein tauluni, Akseli sanoo huvittuneena.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.