Aki Tykki tumppasi viimeisen röökinsä 6 vuotta sitten - tämä kuva jäi viimeiseksi muistoksi: "Lopetin kertalaakista"

Aki Tykki
Mainos
Mainos päättyy

Happoradio-yhtyeen keulakuva Aki Tykki, 46, kannustaa nikotiiniriippuvaisia lopettamispäätökessään ja kertoo omakohtaisesti, kuinka onnistui tumppaamaan lopullisesti 25 vuoden tupruttelun jälkeen.

Ahaa, tältä Happoradion Aki Tykki näyttää ilman kuuluisaa pipoaan – harvinainen salakuva!

Aki julkaisi Instagram-päivityksensä yhteydessä myös kuvan, jossa hänellä palaa savuke viimeisen kerran. Kuva on otettu 5. tammikuuta vuonna 2016. Mustavalkoiseen kuvaan on merkitty myös tarkaksi lopetusajaksi 03.15.

– Siinä paloi viimeinen tupakkani. Ehdin tuprutella noin 25 vuotta ja lopetin lopulta kertalaakista, Aki kertoo kuvatekstissään.

Hän painottaa, ettei kyseessä ole maksettu mainos, mutta laulaja löysi itse avun brittiläisen Allen Carrin Stumppaa tähän -kirjasta.

Mainos
Mainos päättyy

– Olin kuullut kirjan tehosta niin monta kehuvaa kommenttia, että pyrin noudattamaan sen ohjeita kirjaimellisesti. Kirja loppuu siihen että ”no niin, nyt käy vetämässä se viimenen röökis ja sen jälkeen nauti elämästäsi”. Ja näin kävi.

Aki Tykki tunnettiin jopa tuprutteluun liittyvillä lempinimillä, eikä moni uskonutkaan miehen pystyvän lopettamaan sauhuttelua kertaheitolla.

– Monesti sanotaan että ”jos minä pystyin, niin sinäkin pystyt”, ja useinhan se ei pidä paikkaansa. Ihmiset ovat erilaisia, eri jutut toimii ja on toimimatta, mutta minut pidempään tunteneet ovat sanoneet, että menetin paljon rahaa kun en lyönyt vetoa onnistumisestani. Kukaan ei uskonut, että minä, jolle vuosien mittaan oli kasaantunut liuta ”Rööki-” ja ”Tupakki-” -alkuisia lempinimiä, voisin onnistua kertaheitolla. Ja vielä luomuna, ilman kemian apua.

Moni onkin uudenvuoden kunniaksi tehnyt erilaisia lupauksia, joista yksi saattaa olla tupakoinnin lopettaminen.

– Eli: jos mieki pystyn ni sieki! Tsemppiä kaikille lopettaneille, paraikaa lopettaville ja sellaista suunnitteleville! (sydän), rokkikukko kannustaa.

Mainos
Mainos päättyy

Happoradio-yhtye joutui tiedottamaan vuoden alussa, että bändin tuleva konserttikiertue joudutaan perumaan ja siirtämään syksylle.

– Suomirockin vankka kulmakivi Happoradio juhlistaa 20-vuotista uraansa sekä uutta Majakka-albumiaan mittavan konserttisalikiertueen muodossa. Alkuvuoteen 2022 suunniteltu konserttisalikiertue perutaan ja kiertueen uudet päivämäärät sijoittuvat syksylle 2022, tiedotteessa kerrotaan.

Ohhoh! Happoradion Aki Tykki tunnistamattomana tuoreessa kuvassa - "Kuka toi on?"

Piporiippuvainen laulaja Aki Tykki herätti huomiota lentokentällä: kaulahuivin väri ihastutti – kuva!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan