65 miljoonaa euroa tienanneen Mikko Koivun omaisuus vaarassa? Ero Yhdysvalloissa saattaa tulla harvinaisen kalliiksi

Mikko Koivu
Mainos
Mainos päättyy

Mikko Koivu on tienannut NHL:ssä käsittämättömän ison omaisuuden.

Mikko Koivu pelasi NHL:ssä 16 kautta ja edusti lähes koko uransa ajan Minnesota Wildia. Vain viimeiseksi jääneellä kaudellaan hän edusti Columbus Blue Jacketsia. 

Mikko Koivua on pidetty Suomen toiseksi menestyneimpänä NHL-pelaajana, ainakin palkkapussivertailussa.

Shokkipäätös Mikko Koivulle! Ei saanut avioeroa läpi - soppa siirtymässä Yhdysvaltoihin

Mainos
Mainos päättyy

Capfriendly-sivuston mukaan Mikko tienasi urallaan 70,2 miljoonaa dollaria, nykykurssin mukaan 65 miljoonaa euroa. Hän on suomalaispelaajista tienannut toiseksi eniten NHL-kaukalossa, heti Teemu Selänteen jälkeen.

Julkisuudessa on herättänyt hämmennystä se, miksi Mikko Koivu on halunnut käsitellä tulevaa avioeroaan nimenomaan Suomessa.

Hän on taistellut peräti kahdessa eri oikeusasteessa, jotta saisi erokäsittelyn Suomeen.

Mikko Koivu
Vielä vuonna 2017 Mikko ja Helena Koivu elivät sulassa sovussa.

Näin Mikko Koivu perusteli erohakemustaan: Lue sanasta sanaan

Hovioikeuden tuoreen päätöksen mukaan ero tulisi käsitellä Yhdysvalloissa.

Aikuisviihdetähti Cindy Sun muistelee yhteistä yötä Mikko Koivun kanssa uutuuskirjassa - yksi asia ei saa ymmärrystä

Mainos
Mainos päättyy

Jenkkituomioistumissa avioeroasioita käsitellään huomattavasti eri tavalla kuin Suomessa. Vaakakupissa painavat kolme alaikäistä lasta ja kotiäitinä vuosia ollut Helena Koivu.

Jenkkituomioistuimissa elatusmaksut ovat kokonaan toista luokkaa kuin Suomessa. Lisäksi Yhdysvalloissa huomioidaan usein myös kotiäidin asema eron sattuessa huomattavasti runsaammilla eduilla kuin Suomessa.

Lisäksi Suomessa Mikko Koivua olisi suojannut avioehto. Nyt sen kohtalo on vähintäänkin epäselvä, mikäli erosaaga siirtyy Minnesotan oikeussaliin.

On siis mahdollista, että Helena Koivu saisi myös merkittävän siivun Mikko Koivun omaisuudesta, mikäli jenkkituomioistuin ei huomioi Suomessa tehtyä avioehtoa.

Vuosi sitten Seiska sai käsiinsä Koivujen erosotkuun liittyviä asiakirjoja Minnesotan oikeudesta.

Niiden mukaan Helena vaatisi Mikolta 19 000 euron kuukausirahaa taloudellisiin kuluihin. Lisäksi hän haluaa 47 000 euroa asianajokuluihin. Asiakirjoista selviää myös se, että Helena Koivu väittää kirjoittaneensa avioehdon "pakon alla".

"Hän halusi vain maata kaikkien joukkueen jätkien kanssa" - Mikko Koivun ex-vaimo Helena syyttää julkkisnaista kodinrikkojaksi

Mainos
Mainos päättyy

Helena Koivu kommentoi korvausvaatimuksiaan Seiskalle vuosi sitten.

- Sääli, että ihmiset riitelevät rahasta ja että se vaikuttaa ihmisten väleihin. Moni näkee kiistamme syyksi vain rahan. Minulla ei ole mitään tarvetta todistaa, että raha olisi tavoite – ainakaan minulle, Helena kertoi.

Rahavaatimussummia hän ei halunnut kommentoida sanallakaan.

Mikäli Mikko Koivu haluaa vielä jatkaa avioerovääntöä Suomessa, hänellä on pieni mahdollisuus anoa valituslupaa korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus ottaa käsiteltäväkseen vain ne asiat, joissa se myöntää valitusluvan.

Korkein oikeus ottaa käsittelyynsä vain alle 10 prosenttia hakemuksista. Mikäli Mikko Koivu aikoo valittaa, hänellä on vielä heinäkuun 25. päivään saakka aikaa rustata valitusta.

Koivujen avioliitto alkoi natista, kun raskaana oleva Helena sai kuulla miehestään pettämishuhuja. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan