Taru Kalenovin ronski pornovideo ilmestyi taas K18-sivustolle - lopputulos sama kuin viimeksikin!

Portugalin Playboyssa hiljattain alasti poseeranneen suomalaismallin Taru Kalenovin, 27, roisi pornovideo ilmestyi jälleen viime perjantaina suositulle kansainväliselle pornosivustolle.
K18-luokituksen videolla alaston Taru antaa suuseksiä suihkussa raamikkaalle komistukselle. Kyseinen video ilmestyi samalle sivustolle jo kerran aiemmin, lokakuun puolivälissä, mutta tuolloin video poistettiin sivustolta varsin nopeasti. Sivusto ilmoitti, että video poistettiin" tekijänoikeuksien haltijan vaatimuksesta".
Oho! Taru Kalenovin K-18 video leviää aikuisviihdesivulla - täyttä toimintaa suihkussa!

Perjantaina video ladattiin sivustolle uudestaan hieman erilaisessa muodossa, mutta viikonlopun aikana sekin video poistettiin näkyviltä.
Taru ei ole toistaiseksi kommentoinut julkisesti, miten roisi video on päätynyt julkisuuteen.

Taru on jo jonkin aikaa mainostanut sosiaalisessa mediassa maksullista sivustoa, jonne hän lataa säännöllisesti eroottista kuva- ja videomateriaalia. Kuvat ja videot ovat nähtävillä palvelun käyttäjille maksua vastaan. Tiedossa ei ole, onko pornosivustolle levinnyt suuseksivideo osa Tarun tarjoamaa maksullista sisältöä vai onko se kuvattu vain hänen henkilökohtaisia arkistojaan varten.
Mitä ihmettä, Taru Kalenovin K18-pornovideo katosi kuin tuhka tuuleen - ehti kerätä jättiyleisön!
Huhhuh! Superseksikäs Taru Kalenov tienaa nakuilemalla maksullisella sivustolla!
Viime viikolla Taru pääsi osallistumaan pahan pojan maineessa olevan Instagram-julkkiksen Dan Bilzerianin halloween-bileisiin Bel Airissa, Los Angelesissa. Taru oli pukeutunut juhliin teeman mukaisesti hyvin rohkeasti, pelkkiin karkkialusvaatteisiin ja verkkosukkahousuihin.
Taru julkaisi juhlista myös kuvamateriaalia Instagram-tilillään.
Seksikkäät halloween-luksusbileet à la Dan Bilzerian - Taru Kalenov mestoilla karkkirintsikoissa!