Tämä myrkky tappaa - sillä voi saada myös mahtavan erektion!

Tutkijat ovat mahdollisesti löytäneet uuden, joskin hieman erikoisen kuuloisen, tavan auttaa erektiohäiriöistä kärsiviä miehiä. Brasilialaistutkijoiden mukaan maailman myrkyllisimpiin lukeutuvan hämähäkin myrkky voisi auttaa miehiä suoriutumaan paremmin makuuhuoneessa.
Miehen kestoerektiolle karu päätös - turvonneena ja violettina sairaalaan!
Voiko porno aiheuttaa erektiohäiriön? "Kyseessä saattaa olla masturbaatio-ongelma!"
Brasilianvaeltajahämähäkki, jota löytyy Etelä-Amerikasta, on tappavan myrkyllinen ja suuri osa hämähäkkien puremista johtuvista kuolemista on juuri sen aiheuttamia. Asiantuntijat uskovat kuitenkin, että myrkkyä voitaisiin tulevaisuudessa käyttää auttamaan miljoonia miehiä.
Tutkijoiden ryhmä on kehittänyt hämähäkin myrkkyyn perustuvan geelin, jonka he uskovat teehoavan erektio-ongelmiin jopa "tehokkaammin kuin Viagra".
BZ371-geeli sai alkunsa, kun tutkijat tajusivat, että hämähäkin purema aiheuttaa miehillä usein kivuliaan priapismin, eli kestoerektion. Tutkijat havaitsivat, että hyvin pieni määrä myrkkyä voi vilkastuttaa peniksen verenkierron jopa kaksinkertaiseksi.
Kliinisissä kokeissa miesten onnistui saavuttaa geelin avulla erektio alle puolessa tunnissa ja täysin ilman sivuvaikutuksia. Tutkijoiden mukaan geeli onkin potentiaalisesti "turvallinen ja tehokas vaihtoehto" nykyisille erektiolääkkeille.
Myrkky ei välttämättä auta pelkästään miehiä; asiantuntijat uskovat, että hoitoa voitaisiin käyttää myös lisäämään alhaisesta libidosta kärsivien naisten haluja.
Lähde: Mirror