Ihmiset haluavat entistä rajumpaa seksiä!

Ihmiset ovat entistä seikkailunhaluisempia makuuhuoneessa. Uuden tutkimuksen mukaan entistä rajumpi seksi kiinnostaa ihmisiä.
Amerikkalaistutkimuksen mukaan, johon osallistui 2 000 henkeä, peräti 40 prosenttia vastaajista kokee olevansa tuhmia makuuhuoneessa. 36 prosenttia vastaajista kertoi omaavansa jonkin fetissin. Jopa 76 prosenttia vastaajista olisi valmis kokeilemaan jotain uutta makuuhuoneessa.
Vastaajien joukossa yleisin tapa tuoda jännitystä makuuhuoneeseen, oli ottaa seksilelut osaksi seksiä kumppanin kanssa. Peräti 49 prosenttia vastaajista sanoi olevansa avoin ajatukselle. Myös raju seksi ja anaaliseksi kiinnostivat vastaajia. 29% vastaajista myönsi pitävänsä rajusta seksistä, kun taas anaaliseksi oli 24 prosentin mieleen. 16% vastaajista oli tehnnyt päätöksen, että he kokeilisivat anaaliseksiä tänä vuonna. 24% vastaajista halusi puolestaan panostaa tänä vuonna roolileikkeihin. 14 prosenttia vastaajista halusi joko hallitsevaksi tai alistuvaksi osapuoleksi BDSM-leikkeihin.
Vaikka vastaajat kokivat olevansa tuhmia ja seikkailunhaluisia, 51% fetissin omaavista vastaajista myönsi, että heiltä kuluu vähintään kuukausi, ennen kuin he uskaltavat kertoa asiasta kumppanilleen. Yksi neljästä vastaajasta sanoi fantasioivansa jonkin uuden seksiaktin toteuttamisesta, mutta he eivät olleet vielä uskaltaneet puhua asiasta kumppanilleen.
Tutkimuksen tilasi seksileluyritys EdenFantasys, mikä on syytä muistaa tulosten paikkansapitävyyttä arvioitaessa. Lisäksi kaikki kyselyyn osallistuneet olivat amerikkalaisia, joten eurooppalaisten mielipiteet eivät olleet kyselyssä edustettuna.
Lähde: New York Post