Hllwd

Rakkaus kukoistaa! Syöpädiagnoosi lähensi Shannen Dohertyä ja Kurt-rakasta

18.10.2020 16:03

Beverly Hills 90210 -sarjasta tuttu Shannen Doherty, 49, paljasti alkuvuodesta, että hänen rintasyöpänsä on uusiutunut. 1990-luvulla julkisuuteen tullut kohunäyttelijä kertoi ABC-kanavan tunteikkaassa haasttelussaan kasvaimen levinneen muun muassa selkärankaan.

– Onhan tämä aika katkeraa kalkkia nieltäväksi, Shannen itki tv-kameroiden edessä.

1990-luvun supersuosikin Beverly Hills 90210  -sarjan tähdet olivat usein otsikoissa riitojensa vuoksi.
1990-luvun supersuosikin Beverly Hills 90210  -sarjan tähdet olivat usein otsikoissa riitojensa vuoksi.

Lue myös: Syöpä leviää rajusti! Beverly Hills -tähti Shannen Doherty jatkaa taisteluaan: Elämä ei ole ohi sillä sekunnilla, kun saa diagnoosin

Diagnoosi jo vuonna 2015

Shannen sai ensimmäisen rintasyöpädiagnoosinsa vuonna 2015, jolloin kasvain oli jo levinnyt imusolmukkeisiin.

Vuotta myöhemmin hänen rintansa poistettiin leikkauksessa.

Seuraavana vuonna Shannen saikin kertoa faneilleen ja läheisilleen syöpänsä olevan poissa.

– Saatuani tiedon syövän uusiutumisesta pintaan nousi huoli, miten kerron tämän äidilleni tai aviomiehelleni.

Syövän levittyä imusolmukkeisiin ja luustoon Shannen joutuu käyttämään solunsalpaajia ja muita vahvoja lääkkeitä koko loppuelämänsä.
Syövän levittyä imusolmukkeisiin ja luustoon Shannen joutuu käyttämään solunsalpaajia ja muita vahvoja lääkkeitä koko loppuelämänsä.

Lue myös: Syöpää sairastava Beverly Hills -tähti Shannen Doherty muistelee Luke Perryä: Omituista, että terveeltä vaikuttanut Luke lähti ensin

Rakkaus kukoistaa

Yhdessä kolmannen aviomiehensa Kurt Iswarienkon kanssa Shannen on kertonut diagnoosin lähentäneen heitä.

– Ihmisillä on tietynlainen mielikuva syöpäpotilaista. Kun katson Shannenia, en näe kuolemansairasta ihmistä vaan sen naisen, johon rakastuin yli kymmenen vuotta sitten, Kurt summaa Elle-lehdessä.

Shannenin syöpä on levinnyt jo selkärankaan. Tukena seisoo valokuvaaja-aviomies Kurt Iswarienko.
Shannenin syöpä on levinnyt jo selkärankaan. Tukena seisoo valokuvaaja-aviomies Kurt Iswarienko.

Rintasyöpä

• Suomalaisnaisten yleisin syöpä.

• Vuosittain noin 5 000 suomalaista sairastuu rintasyöpään. Nykyisin heistä lähes 90 prosenttia on elossa viiden vuoden kuluttua sairauden toteamisesta.

• Lähes joka kahdeksas suomalaisnainen sairastuu rintasyöpään.

• Syöpä luokitellaan viiteen levinneisyysasteeseen. Nolla tarkoittaa pientä ja leviämätöntä paikallista syöpää, ja neljännen asteen syöpä on levinnyt laajalle tai lähettänyt etäpesäkkeitä.

• Miehillä rintasyöpä on harvinainen, mutta ei mahdoton.

• Roosa nauha -keräyksen tuottoa ohjataan tänä vuonna ensimmäisen kerran myös muiden syöpien tutkimukseen.

Teksti:Ida Herranen
Kuvat:All Over Press
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!