Ohhoh, Christina Aguilera on seksirobotti tulevassa hittileffassa!
Christina Aguilera esittää seksirobottia Amazonin uudessa elokuvassa. Laulaja esittää Jewels-nimistä robottia, joka työskentelee hämyisessä bordellissa elokuvassa Zoe.
Futuristinen scifi-draama kertoo mutkikkaasta suhteesta androidin ja ihmiskollegan välillä tutkimuslaitoksessa, joka kehittelee ihmisten rakkaussuhteita täydentävää teknologiaa. Elokuvaa tähdittävät myös Bond-tyttö Léa Seydoux ja näytteljäkomistus Ewan McGregor. Elokuvan on ohjannut Drake Doremus.
Aguilera, joka nähtiin ensimmäisen kerran valkokankaalla vuoden 2010 Burleski-elokuvassa, näyttelee jälleen seksikästä ja vähäpukeista rooliihahmoa. Elokuvan ensimmäisissä promokuvissa Aquilera viettelee bordellin miespuolista asiakasta.
Amazon osti Tribecan elokuvajuhlilla ensi-iltansa saaneen indie-elokuvan, josta se povaa seuraavaa suurta hittiään Manchester By The Sea -elokuvan menestyksen jälkeen. Amazon on ilmoittanut julkaisevansa elokuvan myöhemmin tänä vuonna.
Lähde: The Sun