Mitta tuli täyteen! Räppäri Offset petti vaimoaan taas: Cardi B hakee avioeroa - muistatko nämä kohusuhteen käänteet?

Räppäri Cardi B, 27, hakee avioeroa aviomiehestään Offsetista, 28, juuri ennen parin kolmatta hääpäivää.
Kissatappelu! Räppäri Cardi B tulistui Tiger King -sarjan Carole Baskinille: “Sinä tapoit miehesi!”
TMZ:n mukaan Cardi B on jättänyt avioerohakemuksen yksin eilen keskiviikkona. TMZ:n mukaan hän haluaa myös yksinhuoltajuuden parin yhteisestä lapsesta Kulture Kiarista, 2. People-uutissivuston mukaan Offset oli jäänyt kiinni pettämisestä.
Cardi B:n ja Offsetin on-off-suhde sai alkunsa vuonna 2006, kun musiikki-alan tapahtuma toi heidät yhteen. He viihtyivät yhdessä, mutta eivät vielä tuolloin virallisesti seurustelleet.
Vuonna 2017 kaksikko julkaisi Lick-nimisen kappaleen, ja samana vuonna pari näyttäytyi julkisesti yhdessä ensimmäistä kertaa Super Bowlissa. Cardi B oli suhteen alkuvaiheessa monesti kieltäytynyt kommentoimasta heidän suhdekuvioitaan.
Yllättäen paljastui, että Cardi B ja Offset olivat avioituneet syyskuussa 2017. TMZ paljasti yllätysuutisen, joka oli hämmentävä, sillä Offset oli kosinut Cardi B:tä konsertin aikana vuoden 2017 lokakuussa.
Tammikuussa 2018 kohuparin suhde koki kovia. Offset tunnusti pettäneensä Cardi B:tä, ja huhujen mukaan mies oli myös tehnyt seksivideon toisen naisen kanssa. Pari päätti silloin erota, mutta he palasivat kuitenkin nopeasti yhteen. Samana vuonna parin esikoistytär Kulture syntyi.
Offsetin pettämishuhut jatkuivat koko suhteen ajan. Hän pyysi vaimoltaan julkisesti anteeksi vaimoltaan tämän konsertin aikana samana vuonna. He pohtivat yhdessä suhdettaan ja päättivät jatkaa eteenpäin yhdessä lyhyen eron jälkeen. Tämän jälkeen Cardi B myönsi Voguen haastattelussa, että suhteen uudelleenrakentaminen oli pitkä prosessi, johon tarvittiin myös ulkopuolisten apua.

- Minä uskon anteeksiantoon. Minä ja mieheni rukoilimme sen puolesta. Luonamme kävi pappeja. Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että tämä on me vastaan maailma. Minulle yksiavioisuus on ainoa oikea tie. Hakkaan sinut, jos petät minua, Cardi B totesi vuonna 2019.
Vuosien 2019 ja 2020 aikana pari edusti näyttävästi yhdessä eri gaaloissa. Cardi B:n somepäivityksien perusteella myös korona-arki vaikutti sujuvan hyvin.
Toissa päivänä kuitenkin ilmeni, että Cardi B on jättänyt avioerohakemuksen. Saa nähdä, palaako kohupari taas yhteen, vai onko kyseessä lopullinen ero.