Fanit odottavat kuumeisesti tietoa päivästä, jolloin laulaja-näyttelijä-liikenainen Jennifer Lopez eli J.Lo ja baseball-tähti Alex Rodriguez eli A-Rod vihdoinkin avioituisivat. Häitä piti näet juhlia jo viime heinäkuussa samaan aikaan, kun Jennifer täytti 50. Avioliitto olisi Jenille jo neljäs ja rauhallisemmalle Alexille toinen.
12-vuotiaiden kaksosten Maxin ja Emmen äidillä on takanaan kolme avioliittoa. Vuonna 2017 hän löysi rinnalleen A-Rodin. Kuvassa J.Lolla on yllään Versacen tropiikkikuosinen asu.
A-Rod kihlasi Jenniferin neljän miljoonan euron arvoisella kihlasormuksella 2018. Muhkean korun suunnittelijaa ei ole kerrottu.
Kuumaksi puumaksikin kutsuttu Jen rakastui kuusi vuotta nuorempaan kansallissankariin kolme vuotta sitten. A-Rod kosi J.Lota keväällä 2018 ja ojensi rakkaalleen neljän miljoonan euron arvoisen kihlasormuksen, johon on upotettu 15 karaatin timantti. Sen väitetään olevan maailman kallein kihlasormus.
Mainos
Mainos päättyy
New Yorkin Bronxissa puertoricolaiseen siirtolaisperheeseen syntynyt Jennifer Lopez oli ennen uraansa lupaava pikajuoksija, joka kilpaili kansallisella tasolla. Kilpaurheilu-ura loppui, kun hän pääsi taustatanssijaksi1990-luvun hittibändiin New Kids on the Block.
Jenniferiä ei turhaan ole kutsuttu maailman kauneimmaksi naiseksi. Hän tosin tekee kovaa työtä pysyäkseen timmissä kunnossa. Puuma-titteliään hän on kertonut inhoavansa.
Rakastavaisilla ei ole rahasta pulaa. New Yorkin Bronxissa vaatimattomiin oloihin syntyneen Jenniferin omaisuuden arvioidaan olevan 400 miljoonaa. Alexilla omaisuutta on sata miljoonaa euroa vähemmän.
Aurinkolasien takana piilotteleva J.Lo saa päät kääntymään kantamalla nimimerkillään kuvioitua Guessin juomapulloa. Jennifer on muotitalon tämän kevään mainoskasvo. Lenkkitossut ovat Alexander McQueenin.
Jättikirjaimin nimikoidulla Valentinon malliston käsilaukulla on hintaa noin 2 600 euroa. Jenniferin käytössä on myös J.Lo-leimattu vyölaukku.
Häät tuntuvat viivästyvän, koska Jenniferillä on kiireempi kuntoilla kuin järjestää juhliaan.
Vaate-, kosmetiikka- ja korusuunnittelijanakin mainetta ja miljoonia niittänyt J.Lo tekee myös salikäynneistään muotitapahtuman, sillä hänen nimikoidut asusteensa suorastaan kirkuvat ”Ettekö te tiedä, kuka minä olen?”
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Jennifer Lopez on kuin kävelevä muotitapahtuma – kuvat kaunottaren tyylistä!