Brad Pitt käy nyt poikansa kanssa terapiassa – kuvat!

Hollywoodin superpari Angelina Jolie, 41, ja Brad Pitt, 53, erosivat viime vuoden syyskuussa. Ero johtui leffatähden liiallisesta päihteiden käytöstä.
BRAD PITT ENSIMMÄISESSÄ HAASTATTELUSSAAN ERON JÄLKEEN: DOKAAMINEN TUHOSI LIITTONI!
Eron myötä Brad ajautui ongelmiin myös lapsiensa kanssa. Jopa Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI tutki esitettyjä väitteitä, joiden mukaan Brad olisi pahoinpidellyt lapsiaan.
NYT JOPA FBI TUTKII BRAD PITTIN VÄITETTYÄ VÄKIVALTAISUUTTA!
Erokohun jälkeen Brad on yrittänyt paikata välejään lapsiinsa terapian avulla. Keskiviikkona Brad sekä Vietnamista adoptoitu 13-vuotias poika Pax nähtiin Los Angelesissa käymässä saman terapeutin luona. Heillä oli erilliset tapaamiset, mutta kumpikin kävi terapeutilla saman päivän aikana. Kyseinen terapeutti on erikoistunut teinien ja heidän vanhempien välisten ongelmien selvittämiseen.

Brad ja Angelina adoptoivat Pax Thien Jolie-Pittin vuonna 2007. Poika oli syntynyt Vietnamissa vuonna 2003.
