Yllätyskäänne! Lenita Airisto palasi kotiin – firmassa oudot järjestelyt

Vaikka rautarouva on selättänyt terveydellisiä haasteitaan, hän joutuu ainakin toistaiseksi turvautumaan ulkopuoliseen apuun.
Lenita Airisto, 87, on ollut yli vuoden ajoittain otsikoissa julkisuudesta katoamisen jälkeen, sillä hänen hiljaiselolleen ei ole annettu selitystä.
Lenita ei myöskään ole vastannut puheluihin, mikä oli hänen kohdallaan täysin poikkeuksellista. Lenita on tunnettu siitä, että on aina tavoitettavissa.
Myös hänen läheiset ystävänsä kieltäytyivät antamasta Lenitasta lausuntoja.
– Ainoa, joka voi kertoa Lenitan tilanteesta, on Lenita itse, lähipiiriläinen totesi Seiskalle viime vuoden syyskuussa.
Myöhemmin Seiska sai tiedon, että Lenita oli joutunut sairaalahoitoon.
Jo kuukausi kotona
Nyt Lenitan tilanteeseen on tullut muutos. Hän on ollut pitkään kuntoutuksessa, eikä hän vieläkään ole aivan entisessä kunnossa.
Parasta tilanteessa silti on se, että hän on palannut kotiinsa.
Seiskan saamien tietojen mukaan Lenita on kotiutettu juhannuksen jälkeen.
Luonnollisesti uutinen on merkittävä, sillä monet Lenitan ystävistä ovat olleet syvästi huolissaan hänen voinnistaan.

– Kyllähän se jotain Lenitan olotilasta kertoo, että hän on jälleen kotona. Pitkä sairaalajakso on vihdoin päättynyt, Seiskalle kerrotaan.
Seiskan tietojen mukaan yksin asuvasta Lenitasta pidetään hyvää huolta ja hänen luonaan käy säännöllisesti Helsingin kaupungin kotihoidon tuki.
– Lenitan luona käy peräti kaksi hoitajaa, Seiskalle kerrotaan.
Lenita on tunnettu naapurustossa ahkerana lenkkeilijänä, mutta toistaiseksi häntä ei ole lenkkipoluilla nähty.
Luopui johtajuudesta
Lenita on tehnyt kaikessa hiljaisuudessa merkittäviä järjestelyitä yrityksessään Airisto Oy:ssä.
Lenita on ollut yrityksensä toimitusjohtajana sen perustamisesta eli vuodesta 1973 lähtien.
Nyt toimitusjohtaja on vaihtunut, uutena toimitusjohtajana jatkaa Anna Leena Pellosniemi. Vaihdos on tapahtunut kaksi viikkoa sitten.
Pellosniemi on erikoistunut muun muassa edunvalvontaan. Seiska tavoitti Pellosniemen kesken tämän kesäloman vieton.
Hän ei kuitenkaan halunnut kommentoida sitä, miksi Airisto Oy:n toimitusjohtaja on vaihtunut, eikä sitä, onko hän mahdollisesti Lenitan edunvalvoja.
– En kommentoi kumpaakaan kysymystä, enkä aio jatkaa keskustelua aiheesta tämän pidemmälle, juristi vastasi ystävällisesti, mutta napakasti.
Seiska yritti tavoittaa myös Lenitaa, mutta hänen puhelimensa on edelleen kiinni.
Puolentoista vuoden hiljaisuus
Keväällä 2023 Lenita juhli 70-vuotista työtaivaltaan ja antoi lehdistölle haastatteluja.
Maaliskuussa hän juhlisti Katariina Sourin elämäkertakirjaa ja oli tuolloin oma itsensä: energinen ja sanavalmis.
Syyskuussa Seiska uutisoi Lenitan joutuneen sairaalahoitoon. Häntä ei oltu nähty julkisuudessa maaliskuun jälkeen.
Lenitan ystävät olivat tilanteesta huolissaan, sillä hekään eivät olleet saaneet tätä kiinni. Samaan aikaan Lenitan kodissa paloi voimakas lamppu vuorokaudet läpeensä. Vaikutti siltä, ettei yksin asuneen naisen kodissa ollut ketään, joka pitäisi asunnosta huolta.
Tammikuussa 2024 Lenitaa odotettiin perinteiselle loppiaisaaton Strauss-konserttiin, mutta se häneltä jäi väliin. Strauss-konserttiin Lenita on osallistunut lähes poikkeuksetta.
Kesäkuussa 2024 Lenitan kodin ympäristöä siistittiin, ruohikko leikattiin ja puuston kuivia oksia poistettiin. Samalla huoneiston voimakas lamppu oli sammutettu.
Juhannuksen jälkeen Lenita vihdoin kotiutui, mutta on ollut poissa julkisuudesta puolentoista vuoden ajan.