Tunnistaisitko? Janne Kataja naamioitui festareille - salakuva!

Jannen festareihin mahtui myös hengellisempää toimintaa.
Festareilla on usein monenlaista oheisohjelmaa, ja sellaisen pariin intoutui myös Janne Kataja. Jannekin intoutui Turun Ruissalossa pidettyyn Ruisrockiin, ja sulautui muun festarikansan sekaan kirkkaissa vaatteissaan ja sadetakissaan.
Seiskan lukija huomasi, kun Jannen mielenkiinto kääntyi kohti kädestälukijan telttaa, jonne hän jonotti kuulemaan totuuksia elämästään.
Rajatieto.org-sivuston mukaan kädestä voi nähdä esimerkiksi terveyteen ja hyvinvointiin, mielenlaatuun, tunteisiin ja jopa uraan ja yhteiskunnalliseen asemaan liittyviä asioita. Esimerkiksi sormien alapuolella kämmenen poikki kulkevan sydämen viivan kerrotaan kuvastavan tunteita ja niiden vaikutusta.
Povaajalle Jannella saattoikin olla tarvetta, sillä hänen bisneksensä ovat tällä hetkellä epävakaalla alustalla.
Janne ilmoitti huhtikuussa jättäneensä vapaaehtoisen konkurssihakemuksen hänen ja Aku Hirviniemen luotsaamalle Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy:lle.

Janne on avautunut useaan otteeseen konkurssin esiin tuomista tunteista ja sen vaikutuksista. Firmalla on monia velkojia, ja huhtikuussa velkoja oli jopa 5,8 miljoonan euron edestä.
Janne jakoi sunnuntaina Instagram-tililleen kuvan, jossa esitti kauas erottuvaa, mutta ehdottoman peittävää festariasuaan.
Kasvojen peitoksi ei kuvan perusteella riittänyt pelkkä lippalakki, vaan päässä oli myös auronkolasit sekä hupparin ja sadetakin huppu. Jannen festarivaatetus muistutti pinkkikeltaiselta väritykseltään kesäistä Amppari-mehujäätä.
Julkaisunsa kommenteissa hän myöntää naamionsa pitäneen hänet "lähes" anonyyminä festareiden ajan.