Timo Vornasen poliisitoimista esitetty väitteitä – näin poliisipäällikkö vastaa

Seiska otti yhteyttä Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Samppa Holopaiseen.
Seiska uutisoi ensimmäisenä kansanedustaja Timo Vornasen, 54, (ps.) ampuma-aserikoksesta, joka tapahtui baari-illan päätteeksi Helsingin keskustassa. Vornanen oli heilutellut toran päätteeksi pistoolia ja ampunut lopuksi yhden laukauksen maahan, jonka vuoksi paikalle kutsúttiin poliisit.
Myöhemmin Helsingin poliisista kerrottiin, että Vornasta epäillään vaaran aiheuttamisesta ja laittomasta uhkauksesta.
Lue lisää: Portsarit tilittävät Timo Vornasen kosteista illoista: Aiheuttaa harmaita hiuksia
Seiska selvitti miehen taustoja haastattelemalla useita eri lähteitä, ja toimituksessa on lähteiden henkilöllisyys tiedossa. Haastattelujen perusteella syntyi kuva henkilöstä, jolle on ”sattunut ja tapahtunut” matkan varrella.
Toisaalta 30 vuotta poliisina työskennellyt Timo on pidetty Pohjois-Karjalan ääni, joka huolella rakensi poliittista uraansa nousten kunnallispoliitikosta kansanedustajaksi Arkadianmäelle.
Poliittisen uran luominen kesti pitkään, mutta sen tuhoutumiseen riitti yksi yö.

Poliisitoimia tutkitaan
Seiska otti yhteyttä Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Samppa Holopaiseen, joka kertoi, että Vornasen poliisitoimista on esitetty väitteitä, joita nyt tutkitaan sisäisessä selvitystyössä.
– En avaa sen tarkemmin, millaisista väitteistä on kyse, mutta samantyyppisiä asioita tässä selvitellään, hän vastasi, kun toimittaja esitti kysymyksen kaasuaseen mahdollisesta väärinkäytöstä.
Lue lisää: Seiskan lähteet: Timo Vornanen liikkui yössä sumute taskussa
Holopainen arvelee, että sisäinen selvitystyö kestää vielä viikkoja.
– Myös Vornasta täytyy kuulla, ja hänhän on nyt sairauslomalla.
Holopainen kertoo, että sisäisen selvitystyön voi tehdä saman alueen poliisilaitos.
– Jos selvitystyön aikana löytyy rikoksia, silloin juttu siirtyy heti syyttäjälle, joka käynnistää rikostutkinnan.
Holopaisen mukaan poliisin toiminnasta tulee ajoittain valituksia, eikä sisäinen selvitystyö siten ole harvinainen toimenpide.
– Suurin osa selvitystyöstä ei johda jatkotoimenpiteisiin, hän muistuttaa.