fbq

The 69 Eyesin Jyrkin ja Jussin paluu Suomeen ei jäänyt huomaamatta – paljonkertova kuva lentoasemalta

Erityisesti Jyrki oli todella hyväntuulisena liikenteessä.

Jyrki 69 ja Jussi 69 palasivat Yhdysvalloista Suomeen viime viikon torstaina.

Erityisesti Jyrki oli todella hyväntuulisena liikenteessä.

– Rokkarit pälyilivät ympärilleen laukkuhihnan kohdalla. Ilmeisesti he yrittivät seurata, tunnistetaanko heidät. Heitä ei kyllä voinut olla huomaamatta, Seiskan lukija raportoi Helsinki-Vantaan lenloasemalta.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Jyrki69 nauttii hulppeasta keikkaelämästä - kuva luksushotellista huvittaa faneja

Bändinsä lisäksi Jussi on mukana ravintolabisneksessä. Helsinkiläinen The Riff -ravintola juhli tänä vuonna kahdeksanvuotista taivaltaan. Jussin ja yhteistyökumppaneidensa vuonna 2015 avaama ravintola on selättänyt niin koronat kuin muutki vaikeudet, ja siitä on tullut monen rock-henkisen helsinkiläisen olohuone.

Seiska uutisoi kesäkuussa, että taloudellisesti ravintola on hyvä bisnes, kun The Riff -ravintolan takaa löytyvän Rockstar Entertaiment Oy:n tilinpäätöstiedot ovat komeaa katsottavaa.

Jussi69:n baari on miljoonabisnes – täällä bilettävät maailmantähdet, viimeksi Rammsteinin Til Lindemann!

Yritys lähes tuplasi liikevaihtonsa edellisvuodesta kohoten liki 1,3 miljoonan euron liikevaihtoon. Edelliskerran yritys pääsi miljoonamyyntiin vuonna 2019.

Miljoonavoitosta huolimatta yhtiö teki maltillisen tuloksen: noin 51 000 euroa. Edellisellä tilikaudella firma oli miedosti tappiolla. Henkilöstökuluja yritys maksoi yli puoli miljoona euroa.