Tämän takia Vain elämää -artistit jännittivät Marko Hietalan kohtaamista

Tämän takia Vain elämää -artistit jännittivät Marko Hietalan kohtaamista

Nightwishin entisen vokalisti-basistin tapaaminen jännitti Satulinnaan astuneita artisteja.

Mainos
Mainos päättyy

Tulevalla Vain elämää -ohjelman kaudella nähdään mielenkiintoinen kattaus eri genrejen artisteja laidasta laitaan.

Satulinnaan astelevat tällä kertaa Eini, Marko Hietala, Costello Hautamäki, Jussi Rainio, Hanna Pakarinen, Waldo, Roope Salminen ja Ilta.

Eräs mukaan lähtenyt henkilö jännitti monia kanssa-artisteja erityisesti etukäteen – Nightwishin entinen vokalisti-basisti ja sittemmin soolouralle lähtenyt Marko Hietala.

Mainos
Mainos päättyy

– Hän on sellainen maailmantähti ja rokkari, Suomen kansainvälisesti menestyneimmän bändin entistä jäsentä jännittänyt Eini perusteli Seiskalle ohjelman lehdistötilaisuudessa 20.8.

– Hän ei ole sellainen läpättäjä, kuin meikäläinen esimerkiksi on, että heti on kirja auki. Sieltä tulee sellaista tekstiä, että kuuntelet sitä, mitä hän puhuu. 

Eini kuvailee Markoa ihmisläheiseksi, filosofiseksi ja hienoksi ihmiseksi.

– Hänellä oli kaikkiin asioihin antaa jonkinnäköinen selitys tai vastaus. Hän näytti olevansa niin rakastettava tyyppi, kuin olla ja voi. 

Mitä minä oikein jännitin

Myös Roope Salminen jännitti eniten Markon tapamaista, ja koki hänet ohjelman isoimpana tähtenä.

– Hän on kuvissa hyvin vakavan näköinen, vahvassa hahmossa, dramaattinen, menestynyt... Hän on sen yläpuolella, että tulisi kuuntelemaan jotain Roope Salmisen vetoja ja ottaisi ne tosissaan, Roope miettii ennen ensikohtaamista syntynyttä vaikutelmaa.

Mainos
Mainos päättyy

– Sitten, kun hänet tapasi, mietti, että mitä minä oikein jännitin! Hän valitsee olla olematta se stara, johon hänellä olisi varaa olla, Roope kuvailee.

Roope ei tiennyt Markosta etukäteen persoonana mitään. – Tämän kokemuksen perusteella tutustun metalliäijiin jatkossa hyvin mielelläni, eli saa ottaa yhteyttä!
Roope ei tiennyt Markosta etukäteen persoonana mitään. – Tämän kokemuksen perusteella tutustun metalliäijiin jatkossa hyvin mielelläni, eli saa ottaa yhteyttä!

Marko on hengenheimolainen

Waldo's People -yhtyeen nokkamies Waldo kertoo myös jännittäneensä eniten Markon tapaamista.

– 90-luvulla rokkarit eivät hirveästi arvostaneet meitä dance-musiikin tekijöitä. Kovan rokkarin alle kytkeytyy tosi empaattinen, sympaattinen, kiltti… Rupean kohta itkemään! Ihan mieletön tyyppi.

Neon 2:n Jussi Rainio kertoo löytäneensä Markosta hengenheimolaisen.

– Pienten taukojen aikana kerkesi ehkä jopa sikarille takapihalle, jossa muun muassa Hietalan Markon kanssa laajensimme maailmaa. Puhuimme universaaleista asioista, todellisuuden rakenteesta ja kvanttimekaniikasta, hän kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

– Nämä ovat sellaisia asioita, joista ei pääse juuri kenenkään kanssa keskustelemaan.

Markoa naurattaa, kun hän kuulee muiden artistien jännittäneen hänen tapaamistaan. Hevimiehet ovat lopulta melko leppoisia tyyppejä.

– Meillä on väylä päästää paineita – huudamme sen ulos! Marko hymähtää.

Tulevalla kaudella nähdään eri musiikkigenrejen edustajia laidasta laitaan.
Tulevalla kaudella nähdään eri musiikkigenrejen edustajia laidasta laitaan.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan