Tältä Pottukoira näyttää nykyään – hurja muodonmuutos

Tältä Pottukoira näyttää nykyään – hurja muodonmuutos
Pottukoira Jouko Kärkkäinen

Kohustriimaaja on pistänyt korkin kiinni. Hän kertoo elämäntaparemontistaan Seiskan haastattelussa.

Mainos
Mainos päättyy

Seiska uutisoi keväällä tubettaja-striimaaja Pottukoiran, eli Jouko Kärkkäisen, 42, Thaimaan-matkasta, jonka aikana hän ryyppäsi peräti kuuden viikon ajan.

Rehellistä lomameininkiä pääsi seuraamaan livestriiimin kautta, joka pyöri vuorokauden ympäri.

Jouko matkusti vielä toistamiseen Thaimaahan huhtikuussa. Hän kertoo tehneensä elämäntaparemontin viimeisimmän reissun jälkeen, sillä hänen terveytensä reistaili pahasti.

– Minulla todettiin silloin keuhkoputkentulehdus sekä alkava haimatulehdus. Lääkärin vastaanotto oli kolmannessa kerroksessa, ja minun piti joka kerroksen kohdalla pysähtyä ja levätä, kun kunto oli niin heikko.

Mainos
Mainos päättyy

Nyt striimaaja on ollut yli kaksi kuukautta juomatta, ja korkki kiinni koko kesän ajan. Painoakin on tippunut jonkin verran, sillä Jouko on kuntoillut ahkerasti.

– Vaikka silloin ryyppyputken jälkeen vitutti jonkin verran, niin ei ollut kuitenkaan krapulaa. Noin viikko kotiinpaluun jälkeen aloin jo kävelemään pitkiä matkoja painoliivit päällä.

– On paljon pirteämpi olo nykyään. Painoin silloin noin 90 kiloa, ja olen laihtunut 14 kiloa. Nyt kun sain sitä painoa pois, niin en enää kävele yhtä paljon.

Pottukoira eli Jouko Kärkkäinen on laihduttanut yli 10 kiloa ryyppyreissujensa jälkeen.
Pottukoira eli Jouko Kärkkäinen on laihduttanut yli 10 kiloa ryyppyreissujensa jälkeen.
Mainos
Mainos päättyy

Luopui hiilareista

Jouko on aikaisemminkin tehnyt vastaavanlaisia elämäntaparemontteja, joten touhu on hänelle tuttua.

– Tämä on varmaan kolmas kerta, kun vedän tällaista kuntokuuria, eli olen oppinut tuntemaan oman kehoni ja miten se toimii.

– Tärkeintä tässä on se ruokavalio. Vedän pihvejä, makkaraa ja juustoa, eli rasvaisempia ruokia. Kaikki hiilarit jätän pois, paitsi nyt maitotuotteet ja esimerkiksi salaatit sekä vihannekset.

Seiska vieraili taannoin Pottukoiran eli Jouko Kärkkäisen luona Runnilla, Pohjois-Savossa.
Seiska vieraili taannoin Pottukoiran eli Jouko Kärkkäisen luona Runnilla, Pohjois-Savossa.

Joukon fanitkin ovat kyselleet häneltä neuvoja laihduttamiseen.

– Painon pudottamisen suhteen, niin ei siihen ole oikotietä. Pitää kuluttaa enemmän kuin mitä lyöt reiästä ruokaa. Liikunta on vain tukeva tekijä. 

Mainos
Mainos päättyy

Striimaajan mielestä jokaisen ihmisen tulisi huolehtia omasta terveydestään.

– Suomessa on aika paljon ylipainoisia ihmisiä, Jouko sanoo.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan