Salkkarit-tähti Markku Pulli ilmestyi karaokebaariin blondien ympäröimänä - salakuvat
Markun torstai-ilta huipentui vantaalaisessa karaokekuppilassa.
Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Markku Pulli, 36, vietti vapaailtaa iloisen seurueen kesken.
Markku sai ravintola-asiakkaat hieraisemaan silmiään kun hän asteli vantaalaiseen Pub Hertakseen perjantain (28.6.) vastaisena yönä. Salkkarit-tähti ei pidä itsestään ylimääräistä meteliä julkisuudesta ja baariinkin hän oli sonnustautunut kasvoja varjostavalla lippalakilla.
Paikan päältä raportoinut Seiskan lukija huomasi, että Markun juhlaseurueeseen kuului Markun lisäksi ainakin yksi miespuolinen henkilö, sekä useita vaaleakutrisia kaunottaria.
- Markku istuskeli kauniin blondin vieressä samalla kun muut seurueen jäsenet tanssahtelivat karaoke-esitysten tahtiin.
Epäselväksi jäi, olivatko leidit Markulle jo etuudestaan tuttuja.
- Hauskaa näytti silti olevan, Seiskalle havainnoidaan.
Kuvista selviää, että Markku oli pukeutunut iltaansa varten rentoon flanellipaitaan ja vihreisiin shortseihin. Vans-tennareiden kaveriksi näyttelijä oli yhdistänyt pitkät tennissukat. Myös Markun seuralaiset nauttivat tunnelmasta varsin kesäisissä vaatteissa, olihan lämpötila kohonnut aiemmin päivän aikana lähemmäs kolmeakymmentä astetta.
Markku teki jokin aika sitten paluun Salattuihin elämiin ollessaan pitkään tauolla sarjasta. Hänet nähtiin Joonatan Sievisen hahmona ensimmäisen kerran vuonna 2007.
Markku on osallistunut myös vuoden 2021 Big Brother VIP -kaudelle.