Salakuva! 81-vuotiaan Mattiesko Hytösen hurja meno!

Salakuva! 81-vuotiaan Mattiesko Hytösen hurja meno!

Mattiesko nähtiin lenkkeilemässä hurjaa vauhtia.

Mainos
Mainos päättyy

Kohukolumnistina ja televisiopersoonanakin tunnettu , 81, ">Mattiesko Hytönen, 81, bongattiin jälleen Sunnuntaina (30.3.) harrastuksensa parissa. Seiskan vinkkari kertoo nähneensä Mattieskon pinkovan hurjaa vauhtia pitkin Helsingin Runebergin katua.

Arkistovideo: Mattiesko Hytösen ohjeet treenaamisen aloittaville.

Kevään tulo on saanut monet liikkeelle, ja myös Mattieskolle kelit näyttää olleen mieleiset, ainakin urheilun kannalta.

– Vaikutti olevan hyvin keskittynyt urheiluun, vinkkari kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

Lenkkeilevällä Mattieskolla oli yllään sporttiset vaatteet ja tunnistettavat mustasankaiset silmälasit. Kadulla oli hiljaista, joten mies sai rauhassa viipottaa omaa reipasta tahtiaan.

– Vauhti oli selvästi tuplasti nopeampi, kuin normaali kävelyvauhti! Vinkkaaja kertoo.

Mattiesko reippaili Sunnuntaina kello neljän aikaan päivällä.
Mattiesko reippaili Sunnuntaina kello neljän aikaan päivällä.

Kova vauhti jatkuu

Nopeat kävelylenkit eivät ole mikään uusi juttu, vaan Mattieskoa on nähty Helsingissä lenkkeilemässä ennenkin.

Toukokuussa 2024 Seiskan lukija oli bongannut Mattieskon lenkkeilemästä, tosin sillä kertaa Helsingin Hietaniemestä. Tänä vuonna 82-vuotta täyttävä Mattiesko luonnehtikin vuonna 2023 Seiskalle antamassaan synttärihaastattelussaan olevansa "vanha mies, jolla on tiukat lihakset".

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan