Rosanna Kulju viihtyi mysteerimiehen kanssa – katso villi festarivideo!
Seiskan lukijan kuvaamalta videolta näkyy, kuinka somevaikuttaja ja mies kävelivät käsi kädessä.
Rosanna Kulju, 33, vaihtoi viime viikonloppuna vapaalle Qstock-festareilla Oulussa.
Video: Rosanna kulki käsi kädessä mysteerikomistuksen kanssa
Seiskalle kerrotaan, että Rosanna viihtyi lauantai-illan aikana tiiviisti erään mysteerikomistuksen seurassa. Videolla Rosanna näyttää olevan villissä festaritunnelmassa.
– Rosanna bailasi VIP-alueella isossa seurueessa, ja hänellä näytti olevan todella hauskaa. Menossa mukana oli myös eräs mies, joka biletti Rosannan kanssa. Somevaikuttaja oli selkeästi juhlatuulella, silminnäkijä kertoo.
Lauantaina Qstockin festarilavoille nousi esimerkiksi Gettomasa, Jenni Vartiainen, Blind Channel ja Pariisin Kevät.
Festarit päätti englantilainen elektronisen musiikin yhtye The Prodigy.
Silminnäkijän mukaan Rosanna lähti poistumaan festarialueelta hieman ennen puoltayötä.
– Rosanna ja mies siirtyivät kohti uloskäyntiä käsi kädessä. He myös istahtivat portaille ja juttelivat syvällisiä, Seiskalle raportoidaan.
Rosanna: Olemme vanhoja tuttuja
Seiska tavoitti Rosannan kommentoimaan festaritunnelmiaan ja välejään mysteerimieheen.
– Tunnemme toisemme monen vuoden takaa ja vietettiin Qstock-viikonloppua yhteisessä isossa kaveriporukassa, Rosanna viestitti Seiskalle.