Riikka Purra hämmensi yökerhossa – salakuvat!

Riikka Purra hämmensi yökerhossa – salakuvat!

Riikka Purra bongattiin Euroviisuristeilyltä.

Mainos
Mainos päättyy

Valtiovarainministeri Riikka Purra bongattiin Euroviisuristeilyltä viime lauantaina (23.8). Tarkkasilmäinen lukijamme huomasi Riikan seurueineen laivan yökerhosta noin puoli yhden aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Euroviisuristeily suuntautui Helsingistä Tukholmaan – ja takaisin.

– Menomatkalla en häntä nähnyt, Seiskalle hiiskutaan.

Mainos
Mainos päättyy

Tukholmasta Helsinkiin matkalla olleen Silja Symphonyn kyydillä matkustanut ministeri ei suinkaan taittanut merimatkaa yksinäisenä. Hän matkusti muutaman henkilön porukassa, joita lukijamme arveli Perussuomalaisten puolueväeksi.

Riikan matkassa ollut porukka viihtyi tiiviisti yhdessä, eikä heitä nähty tanssilattialla.
Riikan matkassa ollut porukka viihtyi tiiviisti yhdessä, eikä heitä nähty tanssilattialla.

Riikka seurueineen kuunteli hieman syrjään vetäytyneenä kroatialaisen viisutähden Baby Lasagnan keikkaa. 

Keikka ei kuitenkaan innostanut valtiovarainministeriä tanssiin, vaan porukka pysytteli esityksen ajan tiiviisti pöydässään.

Ministeri käänsi päitä

Ministerin läsnäolo huomattiin laivalla: se aiheutti käytävillä kuiskutteluja ja katseita.

– Risteilyväki käyttäytyi kuitenkin kauniisti.

Mainos
Mainos päättyy
Yökerhokäynti ikuistettiin kuviin.
Yökerhokäynti ikuistettiin kuviin.

– Mutta olihan se hämmentävää, nähdä Riikka Euroviisuristeilyllä, lukijamme pohtii.

Reilun tunnin yökerhossa viihtynyt porukka joi kulmapöydässä parit drinkit ennen vetäytymistään pois yleisön katseilta. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan