Pressaparin erikoinen asuntokuvio: Sauli Niinistö kieltäytyi rahakkaasta edusta
Seiska on saanut uutta tietoa pariskunnan muuttokuvioista.
Seiska paljasti viime numerossa, että Jenni Haukio, 47, on muuttanut elokuun alussa kaikessa hiljaisuudessa Helsingin Munkkiniemeen. Jutussa kerrottiin, että Sauli Niinistö, 76, saattaa olla mukana muuttokuviossa, mutta asiaa ei saatu presidentin turvakiellon vuoksi vahvistettua ennen kuin lehti lähti painoon.
Seiskan ilmestymisen jälkeen Jenni vahvisti Facebookissa, että myös Sauli on muuttanut hänen kanssaan Munkkiniemeen.
– Olemme 30.7. tehneet koko perheemme yhteisen muuttoilmoituksen, mutta puolisonitiedot eivät ilmoituksen osalta ole julkisia hänen turvakieltonsa vuoksi. Siksimuuttoilmoituksemme tiedot näkyvät julki vain minun osaltani. Olemme loppukesänja alkusyksyn aikana sekä yhdessä että erikseen siirtäneet Helsingin kotiimmeirtaimistoa, Jenni kirjoitti.
Nyt Seiska on saanut uutta tietoa pariskunnan muuttokuvioista.
”Omistan huoneiston”
Seiskan selvityksen mukaan Sauli ja Jenni asuvat uudessa ökyasunnossaan vuokralla, koska huoneiston omistaa helsinkiläinen mies.
– Kyllä omistan huoneiston, mutta en lähde kommentoimaan asiaa enempää, osakasluetteloon merkitty mies sanoi Seiskalle.
Presidentti Niinistön toimistosta vahvistettiin Seiskalle, ettei kyse ole myöskään valtion pussista kustannettavasta asuntojärjestelystä, joka entiselle istuvalle presidentille kuuluisi.
– Presidentti Niinistö on aikanaan ilmoittanut, ettei tarvitse valtion asuntojärjestelyä. Niinistön perhe on siis itse hoitanut asuntoasiansa, Seiskalle vastattiin.
Seiska myös tiedusteli, onko Espoon-koti tarkoitus laittaa vuokralle, mutta tähän kysymykseen ei saatu vastausta.
Lue lisää Saulin ja Jennin asuntokuvioista torstaina ilmestyvästä Seiskasta!