Muistatko? Seiska pilkillä Martti Ahtisaaren kanssa
Seiskan maailmassa on riittänyt säpinää jo 32 vuotta. Kaivoimme synttärinumeron kunniaksi 30, 20 ja 10 vuoden takaiset lehdet esille.
Seiskan 2-vuotissynttärinumero vuonna 1994 oli varsin arvovaltainen, sillä pääjuttuna oli maan uunituore presidentti Martti Ahtisaari.
Pressaura alkoi rentoutumalla kalareissulla Seiskan valokuvaajan, nyt jo Maran tavoin edesmenneen Heikki Y. Rissasen kanssa, joka oli kuulunut Maran ystäväpiiriin Oulun kouluajoista saakka.
Seiska 9/1994 käsitteli myös Maran virkaanastujaisia, jonka jälkeen tuorepresidentti vietti uudessa kodissaan Mäntyniemessä ensimmäistä iltaa vain 10 läheisimmän ihmisen kanssa. Ahtisaarten poika Marko Ahtisaari saapui Yhdysvalloista yhdessä ranskalaistaustaisen tyttöystävänsä Nathalie Silvestren kanssa.
Tällainen oli Martti ja Eeva Ahtisaaren yli 50 vuotta kestänyt rakkaustarina
Myös Maran viesti oli jo tuolloin pitkälti saman sisältöinen kuin uudella presidentillä Alexander Stubbilla.
– Presidentin on oltava kokoava voima. Moniarvoisessa yhteiskunnassa yhteisymmärrys saavutetaan vain avoimesti keskustelemalla, Ahtisaari lausui 1994.