Miisa Nuorgamilta suhdepaljastus!

Miisa Nuorgamilta suhdepaljastus!

Miisa kertoo asiasta Seiskalle.

Mainos
Mainos päättyy

32-vuotias Miisa Nuorgam on saamelainen toimittaja, joka tunnetaan sekä mielipiteistään että televisiosta.

Miisa nousi julkisuuteen Hjallis Harkimon Diili-ohjelmassa tuotantokaudella 2018.

Viimeksi Miisa nähtiin Petolliset-ohjelmassa.

Ohjelmasta tehtiin otsikoita, kun Miisa koki, että kansanedustaja Fatim Diarra ja ex-kansanedustaja Rosa Meriläinen kiusasivat häntä ohjelmassa pisteliäillä kommenteillaan.

Mainos
Mainos päättyy

Myöhemmin Fatim pyysi tapahtunutta anteeksi, Rosa ei.

Miisa on esiintynyt myös Someäidit-ohjelmassa.
Miisa on esiintynyt myös Someäidit-ohjelmassa.

Alkuvuodesta Miisa poseerasi alasti Helsingin Sanomien legendaarisella Sielu ja ruumis -palstalla, jossa hän kertoi muun muassa ”saamelaisuudesta sekä suhteellisen mutkattomasta suhteesta kehoonsa ja siitä, miten ne ehkä liittyvät toisiinsa.”

Miisa jakoi kyseiset otokset myös omassa somessaan.

Helmikuun alussa hän jakoi konstailemattoman selfien vessastaan kotitöiden keskeltä.

Laitoin pyykkiä ja näin itseni vahingossa peilistä ja mietin, että ei helvetti, tolta mä oikeasti näytän. Ja sit mietin, että niin, näytän siis ihan tavalliselta päälle kolmekymppiseltä naiselta, ja sit tuli ilo ja ajattelin nyt sitten näyttää tavallista persettä ihan kaikille, Miisa kirjoitti kuvan yhteyteen.

Mainos
Mainos päättyy

Viha- ja törkyviestejä

Miisa on tehnyt uraa myös e-urheilun parissa.

Ilta-Sanomille Miisa kertoi vuonna 2020 pelaavansa joskus jopa 10 tuntia päivässä ja vetävänsä toisinaan pelikännit kavereidensa kanssa. Jo aiemmin Miisa on kertonut, että e-urheilua vaivaa jatkuva seksismi ja naisviha.

Miisa on aiemmin määritellyt itsensä panseksuaaliksi ja puhunut usein avoimesti seksuaalisuudestaan.

Hän on kertonut avoimesti myös saamistaan viha- ja törkyviesteistä.

Mainos
Mainos päättyy
Miisa on vaikuttaja, joka saa paljon törkyviestejä.
Miisa on vaikuttaja, joka saa paljon törkyviestejä.

Yksipuolinen keskustelu

Mukaan myös lähestymisviestejä, joista yhden Miisa jakoi stooreissaa pari päivää sitten.

Jakamassa kuvakaappauksessa näkyy, että hänellä on ollut innokas seuraaja jo ainakin parin vuoden ajan.

Kyseinen keskustelu on hyvin yksipuolinen, sillä vain toinen osapuoli on ollut viesteissään aktiivinen.

Sexy olet.

Vai bannit Tinderiin.

Näin alkavat kuvakaappauksessa näkyvät ensimmäiset viestit tammikuulta 2022. Tapaus liittynee siihen, kun Miisa kertoi saaneensa porttikiellon deittisovellus Tinderiin.

Kaunis olet! Sinkku, kyseli sama käyttäjä huhtikuussa 2022.

Miisalla riittää myös ihailijoita.
Miisalla riittää myös ihailijoita.

"Kauniit rinnat sulla"

Tammikuussa 2023 kysely ja kehut jatkuivat.

Haetko seuraa? Kauniit rinnat sulla, kuului viesti tuolloin.

Tämän jälkeen käyttäjä on kysynyt kolmesti Miisalta, onko tämä sinkku.

Viimeisin tiedustelu on parin päivän takaa.

HALOO, onko Twitterin pääseinällä? kirjoittaa Miisa kuvakaappauksen yhteyteen.

Twitter, nykyinen X, on viestipalvelu, joka on muuttunut omistajansa miljardööri Elon Muskin aikana melko lailla suorempaan ja osittain varmasti tökerömpäänkin suuntaan, mihin Miisa saattaa viitata.

Hitti vuodelta 1987

Vaikka viestit ovat seksistisiä, suhtautuu Miisa ilmeisen huvittuneesti sinnikääseen utelijaan.

Hän on nimittäin lisännyt kyseiseen stooriinsa musiikiksi Never Gonna Give You Up -kappaleen, joka on Rick Astleyn hitti vuodelta 1987.

Kyseinen kappale suomentuu vapaasti: ”En koskaan jätä sinua.”

Seiska tavoitti Miisan asian tiimoilta.

– Tällaisia viestejä tulee viikoittain, välillä päivittäin.

"En siis määrittele itseäni seksuaalisesti"

Miisa kertoo viestien olevan yleisesti vähemmän suoria.

Seksuaalisuuttaan hän kuvailee sanalla ”queer”, joka on yläkäsite, jota käytetään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajista.

– En siis määrittele itseäni seksuaalisesti, enkä identifioi itseäni polyamoriseksi.

Sen sijaan Miisa paljastaa Seiskalle, että on tällä hetkellä parisuhteessa.

Siihen, kuinka tuore suhde on, ei Miisa halua lausua mitään.

– En kommentoi enempää, hyväntuulinen Miisa hymähtää.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan